maanantai 28. helmikuuta 2011

Irtautumisia


 Tän viikon agenda.


Otsikko kuvaa tätä päivää varsin hyvin, sillä "Irtautumisia" on tapahtunut monella taholla. Isoimpana voin sanoa tämän kämpän irtisanomisen, ja toisekseen yleisen olotilan, joka tässä mun pienessä pääkopassa tällä hetkellä vallitsee. On sellanen fiilis, et jee, elämä voittaa, paistaa se aurinko risukasaankin.

Tämän päivän plussia: mun ei tarvi maksaa vuokraa huhtikuussa, koska oon tähän kämppään muuttaessani maksanut takuuvuokran. Saan mitä luultavammin lisää töitä Rautakirjan puolelta täs kuus. Maksoin laskuja. Laitoin asuntohakemuksen Seinäjoen kaupungille, josta heti perään tarjottiin yksiötä Kasperista. Laitoin kuitenkin Seinäjokiseen ilmoituksen, jos löytyis jotain parempaa. Kävin Kelassa ja kuulin että tänään on tehty päätös, jonka mukaan saan työmarkkinatukea huikeat 32e (parempi sekin kuin ei mitään) ja hain samalla yleistä asumistukea, jota pitäisi kaiken järjen mukaan tulla ainakin satku kuussa. Eli eiköhän tämä tästä. Mä olin niin iloinen kun soitin MK:lle ja kerroin mitä kuuluu ja mitä kaikkea oon saanu aikaiseksi. Tuli niin happy olo <3

Mutta, kuten viimeöisessä päivityksessäni lupailin, laitan vähän kuvia tähän kaikesta mukavasta :)


 Tiinan synttäreiltä perjantaina, molemmat tyttöset niiiiiiiin nätteinä! Klikkailkaapa suuremmaksi ja näette meidän huippu synttärilahjan. Löysin tuon dokupäiväkirjan Fantasialinnasta.


 Antti-boy ja meikä-boyn first ever kaverikuva! <3


 MK niiiiiiin nättinä! En voi tajuta kuinka sen tukka on noin punainen!


 Minä Ja synttärikalu. Oon niin merinorsun näköinen ettei mitää rajaa..


Tiinaki on niin nätti tyttönen <3 Yli kivaa et meistäki o nyt kunnon kaverikuva, ja olin muutenki niin iloisesti yllättyny et mutki kutsuttiin :)


Mulla oli tuolla kameran kätköissä kuvia torstai-aamulta, kun räpsin kuviä tästä kämpästä ja kaaoksesta, joka täällä keskiviikon bilettämisen jälkeen oli. Otin niitä vartavasten tätä blogia varten, mutta en sitten tiedä onko kovin järkevää laittaa niitä kaiken kansan näkösälle, varsinki ku kuvat aiva pursus siideri-, viina- ja kaljapulloja. Tämä taisi olla tässä. Seuravaksi vois kaivella tuota jääkaappia ja katsoa olisiko siellä jotain syötävää tälle päivää :)

The Bermuda Triangle

Hejsan alla mina lukijat!

Kello on tasan puoli 5 sunnuntain ja maanantain välisenä "yönä" ja minä valvon täällä paskaluukussa ja katton muka Oscar-gaalaa. Todellinen syy siihen miksi oon hereillä vieläkin näin myöhään ("normaalisti" meen nukkumaan ennen kolmea) on se, että oon värkkäilly noin kymmeneen eri työpaikkaan työhakemuksia. Mä niin toivon että ees jostain kuuluis jotain, että tämä rahattomuus ja paska vihdoinki loppuis.

Muutenki itellä ei oo menny paskanhäävisti tän vuoden puolella.. ei oo oikeen töitä, eikä sen takia rahaakaa..ja kaiken huipuksi pitäis kehittää jostain varallisuutta muuttaa. Mä en halua! Mun muuttohärdelli sai alkunsa tuossa keskiviikkona, jolloin Herra Humala todellakin oli kyläilemässä. Hän valitettavasti toi mukanaan Herra Krapulan ja Mr. Morkkiksen.

Keskiviikko oli muuten ihan huippu-mahti-päivä, mun työnä oli kaikki ihanat kaverit ja muutama uusikin tuttavuus ja (luultavasti) kaikilla oli oikeinkin hauskaa. Luultavasti sen vuoksi, että imin Herra Humalaa sen verran että muisti pätkii jo kämpillä. Oli ihan mahtavaa nollata ittensä tän kaiken shaiben keskellä, mutta naapurit ei sitten olleet ihan samaa mieltä. Siinä joskus kymmenen jälkeen illalla tuli talonmies ovelle valittamaan metelistä ja kännissä annoin sitten tulla tälle miesparalle kaiken mahdollisen ja niin että kaikki idioottinaapurit varmasti kuulivat. Olis varmaan pitäny jättää Herra Humala siinä vaiheessa olen toiselle puolelle, mutta..hyvähän se on tässä vaiheessa tälläisia miettiä. Lähdimmekin siitä sitten pikaiseen baariin, talonmiehen valvovien silmien alla, nimittäin hän ilmeisesti päätti odotella ulkona autossaan niin kauan, että näki meidän poppoon ihan oikeasti ulostautuvan mun luukusta.

Baarissa oli vissiin ihan hauskaa. Vissiin, koska en muista sieltä oikeastaan mitään. Sen verran muistuu, että Tequilan ainakin vedin ja tanssin kavereiden kanssa siihen asti, kunnes iski ihan mieletön migreeni taas. Vittu siitä ei tullu mitään, eikä auttanut muu kuin hinautua kotiin sammumaan. 

Jossain vaiheessa heräsin siihen, että Heidi oli kömpinyt mun viereen ja oli ihan kiinni mun selässä ja yritti ilmeisesti ottaa kainaloon :D Olin siinä vaiheessa vieläkin niin veistot, etten kyenny rekisteröimään kunnolla et kuka siinä vieressä on ja koska tämä henkilö oli tullut. Heräsin toistamiseen myöhemmin siihen, kun Heidi oli mun kainalossa ja nousin käydäkseni vessassa. VIRHE. Herra humalan vittumainen ja erittäin mustasukkainen ex-vaimo Linda Laatta tuli kyläilemään. Siinä sitten käpyttelin sohvan ja vessanpöntön väliä noin aamu kuudesta aamu kymmeneen. Lupasin ittelleni etten juo enää ikinä. .....niiiin niiiin...

Iltapäivä oli ihanan rokuli; käytiin syöpöttelemässä piikissä MK:n ja Heikun kans, haettiin mässyä ja kateltiin Heidin kanssa leffaa ja telkkua. Oli ihan huippua ollla ihan perseen näköinen, nauraa hulluna kaikille idioottijutuille mitä edellisenä yönä oli sattunut ja mitä kaikkea sitä tulikaan säädettyä täälä kämpillä. Jos todellakin haluat lukea lisää, voit tutustua Heidin postaukseen täältä. Jälkeenpäin nauratti ihan mielettömästi "mua paskattaa"-juttu ja se, et olin yöllä repinyt Heidiä jaloista ja käsistä kun yritin epätoivoisesti häntä herättää.

Torstai-aamulla sain myös puhelun jostain kiinteistövälittäjähässäkästä, ja sain toisen virallisen varoitukseni.  Ihan asiasta kyllä. Päätin sitten, etten alkaa häätöä odottelemaan ja muutan pois, joko 1.4 tai 1.5. Näillä näkymin 1.5. Tää mun muutto ei nyt todellakaan johdu pelkästään keskiviikosta, tai noista varoituksista, vaan ihan yleisestikkin kaikesta muusta paskasta, jota on tasaiseen tahtiin sadellut noilta sadistimummoilta. Välillä valitetaan siitä, että katson elokuvaa, käyn tupakalla liian myöhään, haisee kaljalle (en edes juo kaljaa), mun työnä "ramppaa" porukkaa....Lista on melkein loputon. Mut on vaan otettu silmätikuksi, ihan niinku se edellinenki asukas, joka tässä kämpässä asui. Muttah! Enää ei tarvitse tuumailla näitä naapureita, vaan saan etsiä uuden asunnon ja aloittaa kokonaan uuden sisustusprojektin!

Torstai menikin masistellessa tätä kämppä-työ-raha-bermudan kolmiota, josta ei tunnu olevan ulospääsyä. Perjantai oli kuitenkin pyhitetty aivot-narikkaan toiminnalle, koska lähdin porukoitteni luokse kyläilemään. Iskän ja Äiskän työnä on aina niin ihana olla, koska sielä mulla on sellanen tunne, ettei iso paha maailma tänne asti ulotu. Jos totta puhutaan, porukoiden työ ei muutenkaa ulotu oikeestaan mikää, hyvä et sähköt on ees vedetty :D

Perjantai-illalla sitten Tiinan synttäreille Metsäkylään, oli hauskaa. Harmitti, etten tuntenut sieltä oikeestaan ketään. Kaikki oli niin nuoria. Ilta meni kuitenkin hauskasti, ja käväisin sitten vielä Montussakin. Toisen Tiina-ihanaisen kanssa juttelin pitemmän aikaa ja siirryttiin hotskun eteen kenailemaan. Itte olin kuitenki niin persaukinen, etten päässy tupiin, vaan kenailin hetken siinä ulkopuolella ja juttelin vanhojen lukiokavereiden kanssa. Tylsistyneenä päätin lähteä kotiin.

Jurvassa on varmaan jokin kirous, koska en ikinä voi nukkua siellä myöhään. Lauantai-aamulla nimittäin heräsin siihen, että porukoiden ajokoira, Lootus, hyppäs suoraan mun päälle sänkyyn. Raukkaparka ei tajunnut että kaikkien niiden peittojen alla oikeasti oli joku. 

Tässäpä pieniä palasia minun elämästäni. Nyt voisin ihan oikeasti mennä nukkumaan. Pitäkää mulle peukkuja  että mun elämä alkaa mennä takas raiteilleen. Toisaalta, ei mun blogin nimessä turhaan tuo "dirty"-sana ole ;)

ps. huomenna voisin tehdä päivityksen, joka sisältää paljon erinäisiä kuvia. Sitä odotellessa.

tiistai 22. helmikuuta 2011

My Heart is Beating Like a Jungle Drum



Toi video ja Emilia Torrinin ilmeet sopii nyt niin hyvin tähän päivään ja tähän olotilaan, joka mulla nyt on. Tuntuu ihan siltä ku "väreilis" jollain tapaa. Vitun kaksmielistä, vaikken sitä niin tarkotakkaa.

Tänään Mk:n kanssa kylillä etsimässä kaverille yhteistä synttärilahjaa. Ennen ku menin ennaltasovittuun treffauspaikkaamme, käväisin Fantasialinnassa tuossa Vapaudentiellä. Löysin sattumalta siellä hyllystä kirjan, jossa oli kuvattu turhia Japanilaisia keksintöjä. Tällaisia keksintöjä oli esim. pienet sateenvarjot, jotka voi kiinnittää kengän päähän, ettei kalliit kengät kastu sateella. Toinen keksintö, joka sai nauramaan oli tietynlainen kuppi, joka kiinnitettiin olkapäähän. Tämä kuppi esti korvakorujen katoamisen, jos ne sattuvat putoamaan jostain syystä. Fantasialinnasta tarttui käteen eräs hauska juttu, josta voisinkin kertoilla joskus myöhemmin.

Mk:n kanssa sitten käytiin Anttilassa, lähinnä Alkossa käynnin takia. Ah, ihanaa, huomenna viihteelle, aivan mahtavaa <3 Anttilan reissulla kävin samalla vähä ruokakaupas ja sitten pötköteltiin Gringos Locosiin ostamaan ennakkoliput huomisiin monotansseihin. Samalla pyörähdettiin Galaxie Centeris katsastamassa millanen renppa siellä oli tehty. Ihan jees, mut mun mielestä 8e/h biljardista on aika paljo.

Kotiin päästyäni olinkin jo neiti T:n kanssa yhteyksissä illan suunnitelmissa, ja hän lupautuikin tulemaan vielä myöhemmin kyläilemään Nita-neidin kanssa. Nita on kyllä niiiiin mun lemppari, aivan ihana koira! Ja kuten MK:kin sanoi tullessaan kyläilemään vielä uudestaan, Nita sopii sisustukseen. Nippe on kyllä niin monipuolinen koira, sen naama on aina erilainen :D Se ei oikein tykännyt ku otin siitä kuvia, se haukahteli kameralle, mutta en luovuttanu :) Niiiiiiiiin söpö! <3





Illan aikana katsottiin T:n ja MK:n kanssa videoita youtubeksista, puhuttiin Petri Nygårdista ja Johanna Tukiaisesta. Uskokaa, mutta saatiin näistä kahdesta henkilöstä ihan oikeeta keskustelua aikaseksi!

Tein hirmu löydon netistä tänään! Verkkokaupassa Samsung Galaxy S:n takakuori 15e! :)


Samalla kaivellessa sain tietää, että Samsungilta tulee nyt jo Galaxy S II. Saapi nähdä miten homma etenee, jos sais tän ekan maksuun odotettua nopeemmin ja ostais sitte S II:n jossain vaiheessa :)

Tää oli kyllä maailman turhan päiväisin päivitys, mutta oli sellanen fiilis et pitit kirjottaa jotain.


Migreeni

" Migreeni on neurologinen sairaus, joka voi aiheuttaa voimakkaita päänsärkykohtauksia ja siihen liitetään yleensä tavanomaisesti näköaistin häiriöt. Migreenitilaan voi liittyä useita eri oireita, kuten haukottelua, ärtyvyyttä, ruokahalun muutoksia, kipua, pahoinvointia, oksennusta ja unihäiriöitä. Myös sekavuutta ja muita psyykkisen häiriön kaltaisia oireita voi esiintyä. Migreenitilan aikana henkilö on tavanomaisesti aistiherkkä valolle, äänille ja hajuille. Kipua kuvataan tavanomaisesti sykkiväksi ja toiseen aivopuoliskoon sijoittuvaksi, mutta se voi olla myös molemminpuoleista. Liikkuminen kohtauksen aikana pahentaa kipua. "

Tän postauksen otsikoksi olis sopinu "ottää päähän prt 2". Tänään koin elämäni ensimmäisen migreenin. Vittu että oli kamalaa, poru pääsi, ei voinu mitää. Olin iltavuorossa ja siinä neljän maissa alkoi aivan järkyttävä jomotus, joka tuntu koko päässä. Yleensä mun pääkipu tuntuu toisella puolella päätä ohimossa, jos tuntuu. Mulla on muutenki niin harvoin pää kipeä, että lähinnä lamaannun täysin jos näin käy. Tää kerta oli aivan totaalisen erilainen.

Silmissä sumeni, tärisin, yökkäilin, pää melkein räjähti. Kassalle mennessä piti ottaa seinistä kiinni, koska huippas niin vitusti. Takahuoneessa kenailin tiskialtaaseen ja yökkäilin. Oli onneksi niin hiljainen ilta, ettei tarvinnu tunnin sisällä olla kassalla kuin 5-7 kertaa. Yheltä vakiasiakkaalta kysyin buranaa, ei ollut, mutta lupautui käymään naapuripubissa kysymässä kaveriltaan. Meni viitisen minuuttia ja tämä asiakas tuli mukanaan kuulemma 800 mg burana. Meinasin pussata sitä miestä. Teki oikeesti mieli mennä polvillensä ja pussata maata sen jalkojen alla. Oli aivan mahtava tunne, kun jomotus alkoi laantua pikkuhiljaa. Tilannetta vois kuvata lähinnä sanalla "hurmio". Työvuoron päätyttyä ei enää sumennut silmissä, enkä enää tärissyt tai yökkäillyt. Onneksi. Kotiin päästyäni jomotus vielä tuntui, mutta olin oma itseni onneksi. Nappasin vielä panadolin ja nyt kirjoitan tätä.

Keskiviikkona luvassa Sulka ry:n Monotanssit viihdemaailma Ilonassa. Me likeyy! Mun työ on tulossa taasen kaikki ihanat ja muutama uusikin kasvo. Voisin kuvitella että Herra Humalakin käy pistäytymässä. Hän on varsin tervetullut, varsinkin kun en ole häntä tavannut nyt muutamana viikonloppuna. Ah, ihastuttava heppu!

Perjantaille luvassa pikkuveljen vala Niinisalon tykistöprikaatissa, josta jatkan Jurveliin isin ja äitin työ. Illaksi luvassa kaverin synttärit, joihin voisin harkita pyytäväni seuralaiseksi Herra Humalan pikkuveljen, Herra Hiprakan. Jos kuitenkin Herra Hiprakka sanoo olevansa kiireinen, eikä pysty kyseisenä iltana tapaamaan minua, ajattelin  sen sijaan viedä autoa lenkitettäväksi. Saapi nähdä. Jurvan hotskussa olis luvassa Basic Element, OU MAI GAAAAAAT! Hyvä jos ees tiedän koko bändiä ja kehtaavat pyytää 18e sisäänpääsystä, jonka päälle vielä 2e narikka. Siis mitä vittua?! Tässä vaiheessa mun vasta pitäis sanoa OU MAI GAAAAAT.

Jurvassa käynti on muutenki niinku kakspäinen miekka. Siihen uppoaa ja  joskus aivan liian syvälle. Yleensä homma etenee niin, että meikäpoika pääsee pelipaikalle, kaikki mätänee kotona ja hokee "emmä ny, kattotaans ens vknloppuna". Mutta sitten on kuitenkin niitä ihan mielettömän hienoja reissuja, jotka vien hautaan asti. Näitä kertoja vain on niin harmillisen vähän. Jurvasta tulee aina mieleen Laihia. Vittu jos pääsis sinne taas pitkästä aikaa aiheuttamaan pahennusta. Laihia-reissut on kyllä aina aivan mielettömiä, osakseen myös siksi, että Herra Humala ottaa tällöin mukaansa koko sukunsa. Siitäpä vasta riemu repeää. Mmmm, I'm Loving it!

Kello on oikeesti jo kaks yöllä. Mun pitäis mennä nukkumaan. Olipas mukava vuodattaa. Good night everyone!

sunnuntai 20. helmikuuta 2011

Ottaa päähän

Ai kun ihana otsikko!
Oon ollu tänään aiva koomas. Yksin kämpillä. 

Tuun seinähulluksi. Taas sellaanen viikoloppu etten päässy minnekkää. Sitte ku on vapaa vknloppu ni meikä päättää vittu tulla kipeeks! Argh, en inhoa mitään muuta ku kuumeilua ja kotona olemista liian pitkiä aikoja. 

Siivoamisen, pyykkäämisen ja liiallisen tupakanpolton lisäksi oon oikeen kattonu kolme leffaa! Wuhuvittu... Ei jeesus oikiasti, tästä ei tuu mitää. Mä haluan muuttaa jonnekki Ouluun tai jotaki, Sjoke mätänee :s

Missä ihmeessä kaikki ees on?? Muut on jossain Jurvas (no ok, sielä mäki olisin mieluusti iskän ja äipän kans) ja loput kaverit on niinki lähellä ku Egyptis.

Hei ny.


ps. Sitä paitsi mä varmaan poistan tän paska-postauksen huomenna.

pps.  Ei kantsi availla Facea tälläsinä päivinä, jotku jutut alkaa vaan ottaa pannuun viel enempi.

ppps. Mä tein tänään kanakeittoa, ei ollu hyvää. Seki vitutti.

Uusi alku

Heipä hei kaikki rakkaat (ja uskoakseni aika vähäiset) blogini lukijat.

Tästäpä alkaa urani toinen blogi, joka käsittelee lähinnä tätä omaa pikku elämääni, jota elän. Tarkoituksena oli luoda paljon hekilökohtaisempi ja päiväkirjamainen blogi Tarusta, kohta 23-vuotiaasta aikuiseksi aikovasta naisesta, eli minusta.  Minut voit tunnistaa tuolta kosmetiikkablogini puolelta, mutta ei hätää, molempia blogeja tullaan päivittämään ahkerasti. Kosmetiikkablogiani päivitellessä huomasin, että kaikki postaukset eivät läheskään aina liittyneet kosmetiikkaan (tai mihinkään muuhun kosmetiikan alakategoriaan), joten aloin miettiä oman blogin aloitusta.

Tässä se nyt sitten on. 
Luvassa hieman ronskimpaa juttua, I promise ;)