Hei taas pitkästä aikaa kaikille.
Joo joo, mä viimeks niin lupasin parantaa tapani, mut elämä tuli tielle. Viimeaikoina on ollut ihan mielettömän paljon tekemistä ja kiirettä. Loman halusin ottaa loman kannalta ja sitten se olikin jo lusittu. Olispa pian syyskuu ja vähän enemmän vapaata!
Lomalla sattui ja tapahtui jos jotakin. Kerron tässä nyt joitain parhaita paloja ja yritän etsiä jostain perkeleestä kameran piuhani kunhan vaan saan lisäiltyä ne tänne. Loman aikana olin esimerkiksi Hyvinkäällä, rempattiin tätä herrra M:n kämppää (olohuone on valmis, jihuu!) vietin ihanan juhannuksen ja viimeisinä lomapäivinä kävin Jennin luona Turussa. Siitä kaikesta vielä lisää alempana.
Hyvinkään "mobilisti-/kulttuurireissu"
Hyvinkään reissun tarkoitus oli simppleli; lähdettiin hakemaan MK:lle autoa. En jaksa selittää miljoonan mutkan kautta miks just Hyvinkäältä, mut sanotaanko vaikka niin että siellä oli tuttuja joiden kautta MK hankki ihka oman (ja mun mielestä aika hienon) ja ekan autonsa.
Junailemaan ! |
Junatkkaki meni aika iisisti kun oli tekemistä :) |
Lähdettiin junailemaan 12.6 ja yövyttiin tuttujen luona. Eka päivä meni oikeestaan ihan vaan siihen että matkustettiin ja haettiin auto. Auto odotti nätisti MK:n tuttujen pihassa. Hetkisen aikaa me siinä katseltiin ympärille ja juteltiin ihmisten kanssa. Oli ihanaa päästä nättiin kesäilmaan pitkän junareissun jälkeen, varsinkin kun oli kerrankin jotain kivaa kuvattavaa ja mukavia ihmisiä joiden kanssa jutella.
Seuraavana päivänä oli tarkoitus ajella kohti pohjanmaata sieltä täältä kierrellen kaarrellen. Käytiin kotiintulomatkalla Iittala Outletissä (ihan paska paikka), Linnatuulessa, Hämeenlinassa ja Ideaparkissa.
Teinix posé @ bathroom, Linnatuuli |
Hämeen Linna oli ihana paikka. Tehtiin sellanen mini-kultturelli-kierros johon uppos yhtäkkiä toista tuntia. Kierrettin itte linnaa ja mä otin ihan mielettömästi kuvia. Oon käyny Hämeenlinnassa joskus ihan ipanana viimeks ja ainut mitä koko reissusta muistan on noi kivet ja linnan korkee seinä heti sisälle mennessä. Lopuksi mentiin linnan nurmikkoalueelle hetkeksi istumaan ja tuumattiin että minnes sitten.
Minä ja mun hieno ryhti! Mut linnaan käypi tiemme! |
Im so smaaaaall!!!!! |
Taas mun yli hiano ryhti! |
Vitsi olisin kans halunnu tälläsen kuvan, mut olin niin raukka etten tohtinu mennä noille lankuille :( |
Taru ft. mukulakivet ps. pakollinen punnerruskuva! :D |
Jonkin ajan päästä oltiin Ideaparkissa Lempäälässä. Näin jälkeen päin kyllä saa tuumata että millä ihmeellä Lapualle saadaan muka tungettua tuon kokoinen mörskä ja kuka siellä käy ostoksilla.. Lapualaisetko?! Tuntuu jotenki ihan isolta koko juttu, varsinki jos Lapuan Ideaparkista meinataan tehdä suomen suurin (kuten huhu kertoo).
Oltiin syömässä jossain ravintolassa (mmm... vuohenjuustoa...) ja nähtiin itse herra isoherra Toivo Sukari! Mahtaa olla jotenki absurdi fiilis istua "omaluomansa imperiumin" pikkuisessa ravintelissa syömässä ihan niinku kuka tahansa muukin. Pitiköhän sen maksaa jotain siitä annoksesta?
Ideaparkista tarttui käteen sitä sun tätä, mutta kello alkas syöminkien jälkeen olla jo niin paljon, että kotiin teki mieli. Reissu oli kaikin puolin ihana ja rento - varsinkin kun saatiin oikeesti toteuttaa jo viimekesänä ideoitu road trip (tyyliin mennään sinne minne huvittaa, ei aikatauluja). En olisi halunnut tehdä sitä kenenkään muun kanssa (L)
Juhannus 2012
Mun ja herra M:n juhannus oli vielä perjantaina ihan auki. Oltiin melkein jo pakkaamassa kamoja, et mennään vaan Jurvaan ja sekoillaan siellä sitten jotain. Onneksi Jasmina soitti kahden maissa ja sai meidät käännytetyksi Menkijärven suunnille.
Mentiin vähän isommalla porukalla Jussin porukoiden mökille, kalastettiin, uitiin, saunottiin, veneiltiin, oltiin kännissä ja vähän tapeltiin. Ihan siis supisuomalainen perinnejussi meillä!
Seuraavana päivänä (naamat sääskien pistoksien pullistamina) hinailtiin kohti Jurvaa. Oli aika kamalaa yrittää saada tuota miestä ylös sängystä, varsinkin kun oltiin kotiuduttu varmaan joskus aamu seiskan aikaan edellisenä yönä. Toisella oli niin huono oli ja iho niinku tuhkarokkoa sairastavalla. Vittu sääsket on perseestä. Samaan aikaan äiti soittaa ihan hiessä viiden minuutin välein että "NOOOOOOOOOOOOOOOO!!!! KOSKA TE NY OIKEEEN TUUTTE!!!!!!!" Aiva sillee tziizez, me tullaan ku toetaan. Iskän ja äidin hoteissa oli sitten ihana mennä päikkäreille ja illalla suunnistaa kohti Koskimäkeä viettämään toinen juhannuspäivä MK:n ja Antin poppoon kanssa. Pelailtiin ilta Wiitä ja syötiin. Oli mukavan rauhallista ja sääsketöntä.
Åbo - Mitt favoritt!
Miks kaikki aina sanoo et Turku on muka Suomen perseenreikä? Oikeesti, Turku on mun mielestä tosi kaunis kaupunki, ihmiset on sosiaalisia ja baarit on aina tupaten täynnä - jopa tiistaina!
Menin siis vikalla lomaviikollani kolmeksi päiväksi Turkuun ihanan Jennin luo ja tehtiin paljon tyttöjen juttuja. Toisin sanoen siis käytiin lenkillä, Jenni teki mulle geelikynnet, syötiin hyvää ruokaa, vedettiin perseet (melkein vahingossa, oikeesti!) ja käytiin Ikeassa. What else could a girl hope for?
Eka päivä meni taas ylläripylläri junaillessa, mutta tiistai oli touhua täynnä. Minä ja Jenni lähdettiin sateenkin uhalla pyörällä kesämekot heiluen kohti Turun keskustaa tarkoituksena tutustua paikallisiin alennesmyynteihin. Sää päätti toisin ja löysimmekin itsemme noin kolmisen kilsan matkan jälkeen värjöttelemässä ison vaahteran alta pitämässä sadetta yhden sateenvarjon ja -yllätys yllätys- usean alkoholijuoman voimin.
Senjor Rico! Ihana tullero! |
Jossain vaiheessa päätettiin olla uhkarohkeita ja dumpata pyörät viereisen taloyhtiön pihaan ja hypätä paikallisbussiin, että päästäisiin edes jotenkuten kuivina keskustaan. Kierreltiin muutamia kauppoja, ei ees oikeestaan ostettu mitään, ja kuin sattuman kautta löysimme itsemme Amarillosta punaviinipullon ja sangriakannun äärestä. Miten tää nyt näin meni?!
Nam nam :) |
Istuttiin Amarillossa varmaan pari tuntia, saatiin kunnolla juteltua asioista mitä oli sitten viime näkemän tapahtunut ja naurettin välillä kyllä niin vääränä ettei mitään rajaa. Meillä oli kaiken lisäksi vielä yli kiva tarjoilija ja -ah- niin hyvää ruokaa.
Menossa kohti jokilaivoja :) Jenni <3 |
Illemmalla liuettiin kohti jokilaivoja, joiden parissa hujahti -ups- taas reilu pari tuntia. Oltiin jossain vaiheessa menossa kuselle jonnekki pusikkoon (joo teinimeininkiä mut ihan sama). Mentiin siinä nätisti jalkakäytävän ylitte ja jonkin vartiointifirman auto kiltisti pysähtyi meitä odottelemaan.
Niiattiin vartijapojille nätisti ja heilutetiin "kesämekkojen helmoja" kiitokseksi kun päästivät meidät ylitse (jöö värmään mulla nyt joku mekko, mitä te nyt oikeen aattelitta?!). Pojat aukaisi auton ikkunan ja huusi että "olkaapa neidit hyviä" ja naureskelivat. SAMALLA SAATANAN SEKUNNILLA minä vitun persehuuli kompastuin ehkä kahden sentin kivetykseen ja vedin ihan täysiä naamalleni asfalttiin. Vittu että hävetti!
Polvet ja kädet ihan ruvella, teki mieli huutaa äitiä - mutta vartijapoikien perään ei tosiaankaan huvittanut katsoa. Jenni ihan paniikissa siinä vieressä että SAITKO SÄ KIPEÄÄ!!!! ja mä oon aiva ilmat pihalla ja pyörryksissä.
Viiden minuutin päästä naurettiin ihan vedet silmissä koko jutulle, vittu mahtoi vartijapojilla olla hauskaa kun naiset ihan lakoaa edestä kun jotain sanoo ;D
Kiero katse kaukaisuuteen ! |
Niin oltiinkos me nyt sitte toispuol jokkee vai kuinka se meni? ;) |
Jokilaivoilta suunnattiin takasin keskustaan ja päätettiin kokeilla terassin anteja. Tertseillä oli aika hiljasta, mutta sitten eräs baarimikko vähän niinku vahingossa (taas) sattui mainitsemaan että ttuolla parin korttelin päässä on baari, jossa kaikki juomat on aina alle vitosen.
Arvatkaapa mistä me kotiuduttiin aamulla kuuden aikaan? Ja kyllä, me otetiin ne pyörät aamulla kuuden aikaan puolesta välistä matkaa mukaan ja tankojuoppoiltiin takaisin Nättinummeen, jossa Jenni asuu. Voin kertoa että kotimatka oli vähintään yhtä mielenkiintoinen kuin menomatkakin :D
Kiitos Jenni ihan mielettömän hyvistä kesäloman loppubileistä - vähä olin onnekas et sain viettää sen illan sun kanssa :)
Nyt mun on kuitenki aiva pakko lopettaa, tähän on menny aivan liikaa aikaa, kuvien kans säätäminen on yhtä helvettiä. Ens kerralla lisää :)
Ihana Taru <3 Naureskelin tolle vartijoille niiaamiselle taasen :D Kivoja kuvia olit näpsiny! Toivottavasti ehditään ottaan vielä uusiksi tän vuoden puolella. Pusuja!
VastaaPoista- Jenni
Niimpä! Turku oli kyllä niin ihana paikka :) jos vaikka ens kerralla ehditään kierrellä muutaki kaupunkia :)
VastaaPoista