Hei taas kaikki rakkaudet ♥ !
Eilen illasta iski vitunmoinen mahakipu, kiitos naistenpäivien ja vietän siis tämän päivän kotona. Sain lääkäriltä Voltarenia (tabletteina) joka on auttanut asiaa huomattavasti. Lääkäri käski napsia tabletit naamaan ja liikkumaan, että vatsan solmut vähän aukeis. Minähän mielelläni tein kuten käskettiin :)
Edellisessä postauksessani en sitten ehtinytkään kertoa rempasta, liikuntajutuista ja painokuulumisistani, vaikka mun piti. Kesti ihan vitun kauan ruopia miljoona kuvaa läpi ja valkata parhaimmat, muokata ne, pienentää ne, ladata bloggeriin ja kaiken lisäksi vielä takuta bloggerin kanssa. Bloggeri on kyllä siitä ihan perseestä, et varsinkin kuvien asettelun kanssa meillä menee tikut ristiin.
Ajattelin nyt tehdä suht. kevyen postauksen, vähän tekstiä ja muutaman kuvan. Mulla vaan aina tuppaa tulemaan ihan vitusti tekstiä ja kuvia, kun yritän kertoa kaikesta mahdollisesta kerralla. Mä vaan aina niin uppoudun kirjottamiseen, et sitä tekstiä vaan tulee ja tulee ja tulee....
Remppatouhuja
Ensiksi anteeksipyyntöä kuvien laadusta, puhelimella näpsityt kun ei oo mitään kovin laadukkaita. Aina kun on tehnyt mieli ottaa kuvia, niin kamera on ollut Kasperissa. Koittakaa kestää.
Koko remppa lähti liikkeelle vähä niinku vahingossa. Sisko oli käymässä M:n luona ekaa kertaa ja ideoitiin ihan mielettömästi kaikesta, et millanen tää vois olla ja mitä tänne vois tehdä sitte joskus. Noooh, jotenkin mystisesti me löydettiin itsemme (myös M) repimästä olohuoneen tapetteja. Samana iltana eka seinä oli revitty kokonaan. Voin kertoa että oli mielenkiintoista repiä viittä eri tapettikerrosta voi hoh hoijjaa...
Lähtökohta oli siis tämä. |
Kissa repiny nätisti tapettia ja sillee.. |
Mut joo, jos tähän aluks kertois vähä jotain faktaa M:n asunnosta.. Rakennettu joskus vuonna paska ja hiki, tyyliin kuuskyt luvulla. Asunnon omistaa M:n isä, joka sai sen omilta vanehmmiltaan perinnöksi. Koska kämpälle ei oo tehty tasan mitään Itseasiassa keittiön kaapit on uusittu hiljan, en kyllä osaa sanoa koska. M muutti tänne sitten isovanhempiensa kuoltua, jotta asunnolla olisi muutakin käyttöä kuin isovanhempien kamojen varastona oleminen.
Keltainen kokolattiamatto, seinät ihkun keltaiset ja Minnin repimät (joo arvatkaa kuinka mä stressaan ettei revi näitä uusia, vittu koittakoon...you shall feel my wrath!) ja listat oli ihanan harmaat ja irti seinistä. Olohuoneen kaks nurkkaa oli ihan paskana, seinämateriaali ripaji pois jos vaan hengähti sinne suuntaan...mutta katto oli ihan ok kondiksessa.
Uhrattiin sitten kesälomamme kumpainenkin olohuoneen tekoon. Hommattiin lattia, listat, tapetit, kyseltiin säädettiin väänettiin. Kummallakaan ei ollut mitään käryä mitä pitää tehdä ja kuinka ja mitä ihmeen paskaa pitää ostaa. Kysymällä kuitenkin selvis :)
Kun oltiin saatu jokainen seinä revittyä vanhoista tapeteista, piti vielä nyppiä pikkupalat vittuun (jeesus mikä homma), kitata melkein koko seinä ku oli niin paskassa kunnossa, hioa, pohjamaalata, siivota... sit saatiinki jo tehdä lattiaa :)
Tehtiin sinänsä vähän väärässä järjestyksessä, koska yleensähän lattia tehdään vasta tapetoinnin jälkeen, mut saatiin tapetointiapua vasta niin myöhään, että päätettiin tehdä lattia ja sitten kunnolla suojata kunnolla, kun päästään tapetoimaan. Kiitos ihan mielettömän paljon Jussille, Juhalle ja varsinkin Eetulle, kun tulitte säätämään lattian kanssa. Kiitos myös Jasmina-rakkaalle kun tulit hinkkaamaan mun kans tuota parveketta, saatiin sekin kertaheitolla nätiksi :)
Jussi ja M, lattia viimesilauksia vaille valmis :) |
Tapetointi alkakoon! |
Maija the raksanainen! Annoit mulle kaupanpäällisiksi niin hyvät opit että! |
Peräseinä vedettiin harmaalla M:n kanssa kahdestaan. Pitää kyllä sanoa, et Maijan opeilla oli hyvä jatkaa :) |
Nyt voisin kuitenkin olla ihkupihkudaa ja ottaa kameran esille ja ottaa kuvia lopputuloksesta! :) Vielä on tietysti tekemistä olohuoneenki kanssa, et olis "täydellinen", mut ne on ihan pikkuisia, jotka saa hoitaa kun huvittaa. Tässä nyt kuitenkin jotain.
M:n vanhaa sohva, päälle heitetty vaan mun tähtiviltti.. odotellaan kun saadaan mun sohva tänne :) |
Tykkään kyllä kovasti tosta vanhasta lipastosta. ihana kun se on niin kulunut :) |
Vielä kun jostain löytyis M kirjaimia :) |
Itse ainakin tykkään kovasti siitä mitä olohuoneessa on saatu aikaan. Minni antaa jopa hapsuverhojen olla rauhassa (ainakin kun mun silmä välttää). Masentaa vaan niin pirusti makkari ja keittiö.. samaa vitun kokolattiamattoa sieläki helevetti...ja kivat keltaset tapetit :f
Painojuttuja
Meinasin kirjotella tästäkin asiasta jos jotain, mut tulikin muuta tekemistä. Kirjotan nyt kuitenkin jonku verran, kun kerrankin istun tässä koneella.
Liikuntaa oon alkanu harrastaan jo jokin aika sitten (niinkun oon jossain varmaan maininnukkin) noin kolmisen kertaa viikossa lähinnä lenkkeillen tuolla Halliskalla noin kolmen - neljän kilsan lenkkejä. Viime viikolla sain kuitenkin otettua itteeni niskasta kiinni ja menin tutustumaan ihka ekaa kertaa elämässäni kuntosaliin. Menin tuohon pohjan Fressiin ja tykkäsin paikasta kyllä saman tien.
Ei tullu nimittäin ollenkaa sellasta fiilistä, et vittu joku langanlaiha vahtaa viimestä päivää ku lihava hikoilee. Onneksi! Otin sitten vuoden asiakkuuden. Onhan 65€ / kk kallis, mutta jos saan sillä rahalla yhtä paljon pois (+ näin hyvän olon, kun on viime aikoina ollut) niin ihan mielelläni maksan. Sitä paitsi, pakko vähän tehdäkkin sen rahan eteen jotain! Oon nyt käyny tällä viikolla jo kahtena päivänä; viime viikolla olin vissiin neljänä? Kokeilin ekaa kertaa elämässäni Spinningiä ja vittu voin sanoa että hiki virtas! :)
Paino itsessään on pudonnut yllättävän tasaisesti. Karppilinja on jatkunut pääpiirteisesti, mutta kesälomalla tuli kyllä hölläiltyä. Lomalla tuli vissiin kilon verran takas, mutta nyt sekin on saatu karistettua :) Nyttemmin karppaus on jatkunu normaalilla tavalla; voisin melkein sanoa et oon nykyään hyväkarppaaja enemmän, kuin vastaavasti ennen menin melkein atkinsin dieetillä. Syön siis heittämällä abouttiarallaa 40-60g hiilareita päivässä ja olo on mitä mainioin! :)
Muutenkin on ollut paljon parempi olo henkisesti kun esimerkiksi puolitoista vuotta sitten. Silloin peilistä tuijotti vitunmoinen ihraperse, hyi saatana.. Nyt voin jo sanoa ihan oikeesti tykkääväni itsestäni ja on kivaa katsoa peiliin :) Vielä kun sais rahaa ostaa uus vaatekerta!
Eniveis, nyt voisin laittaa vähän viikonlopulta kuvia, kun oltiin taas menossa. Oli pojatkin mukana, mut ne ehti jo baariin ennenku otettiin kuvia :)
Drunk & happy |
Nojoo, mut hei nyt mä meen kattoon miten pahasti toi pyykkikone vaahtoaa. Katsellaan taas :) !
Hirmunen muutos teijän kämpässä, tykkään ! oottepa ollu ahkeria :)
VastaaPoistaTodella hieno kämppä!!
VastaaPoistaTohon hintaan kuntosalilla kyllä saaki sit huhkia! Olin tiäkkö aluuksi et "no ei 65 euroo oo paha, maksan 85 euroo vuoden jäsenyydestä yliopistoliikuntaan.... täh, siis kuukaudes???" :D
No mut toisaalta onhan se reilua että köyhälle opiskelijalle toi jäsenyys onki halvempi. Spinning on muuten munki mielestä kivaa, ei oo ny tullu vaan käytyä ku joutuis Meilahteen aina bussilla meneen ja siihen menee melkeen tunti yhteen suuntaan bussilla :(
BodyPump on kans yllättävän kivaa, mut sinne kannattaa varmaan pyytää kaveri messiin niin se voi ekalla kerralla näyttää miten siellä tehdään ja mitä painoja kannattaa ottaa. Ite olin ainaki niin hukas ekalla kerralla että olin very happy ku oli kaveri mukana neuvoos.
Sit jos joku treffit Personal trainerin kans ei oo kalliita tai sinne ei oo hirviää jonoa, niin kannattaa myös käydä ainaki kerran, niin saa sit salille jonku itelle hyvän ohjelman niin ei tartte olla ihan hoomoilasena siellä (niinku mä välillä oon :D)
Mullon muuten edelleen sama ongelma etten saa ittiäni oikeen niskasta kiinni ton ruokavalion muutoksen puolesta. Vituttaa ihan sairaasti ja sit ku oon niin vittuuntunu niin jää toi liikuntaki vähemmälle. :D Hirveesti huvittais myös ny kulkia töihin pyörällä, mut mun vittupääpaska pyörä sano sopimuksen irti niin ei voi silläkään mennä, enkä mä oikeen kehtaa hirveesti MK:n pyörää lainata (siinon kova satulaki :/ ) Mut tekosyitähä noiki on, mutku ei vaa jaksa :(
Vähä pitkä kommentti Laura! :D Kyllä sä varmaan voisit mkn pyörää lainata, se on vaan aika mielenkiintooses kunnos ainaki ku viimeks näin sitä :D narajaa ja vinkuu joka suunnasta kun polkee :D kamikaze!
VastaaPoista85e vuosi on melki ilmainen. Tuo 65e kk ei oo ees kalleimmasta päästä sjoelle, Lady Line repii mun mielestä yli 70e kk, ihan satavarma en oo.
Oon itseasiassa tänään menossa tapaamaan personal traineria ja toivon et se antais mulle sellasen ohjelman et pääsen eroon mun alleista :D ne on nimittäin aiva kaamiat, ees vanhoilla mummoilla ei oo tälläsiä.
Body bumb pitää kyllä joskus koittaa mut se tuntuu jotenki vielä vähä haasteemliselta kun en oo ehtiny muille ryhmäliikuntatunneille, meen sinne sitten kun oon vähä ees perehyny näiin juttuihin. Kehuttu sitä toki on mut mä haluan koittaa ekaksi zumpata! :)
Hei Laura, ruokavaliomuutokset on todella vaikeita, eikä niihin tuosta nuon vaan pysty. Itelläki muhi ajatus päässä pitkän aikaa ja oli paljon keskustelua kavereiden kanssa.. Voithan säki koittaa karpata vaikka vaan päivän ekaksi ja koitat miltä tuntuu. Jos tykkäsit ja tilanne edellyttää/mahdollistaa nii jatka toinenki päivä. Niin mä ainaki tein ja sillä tiellä ollaan :)
SÄ oot laihtunu.Paljon.Ja näytät hyvältä.Kiva,että sulla menee muutenkin hyvin.Hyvää loppukesää.
VastaaPoistaNäkisitpä mun allit! -Tiina-
VastaaPoista65 euroa on pieni hinta siitä olosta jonka itselleen saa ja kaikenlisäksi se mitä tekee oman terveytensä eteen. Naamakirjassa seuraillut sun postauksia ja hyvältä näyttää :) Itse myös reilut 40kg tiputtanut ja pystyn hyvin samaistumaan tilanteeseen jossa olet. Itse huomasin miten hankalaa 'uudenä elämän myötä oli kaupassa käynti, ei kierretäkään samaa lenkkiä ja osteta samoja asioita kun normaalista vuodesta toiseen ostaa, kaupassa käyntiä oikeisti joutuu miettimään jo ennen kauppaan menoa tai muuten siellä pyörii ympyrää eikä tiedä mitä ostaa.
VastaaPoistaKorvien välistähän se on kiinni, tarvitsee jotain mikä sen kipinän tuottaa. Itsellä silloinen tyttöystävä laittoi poikki ja rupesi heti seurustelemaan parhaan kaverin kanssa, silloin päätin että muutos tapahtuu ja vuodessa -35kg. Se kiukku riitti pitkälle ja kyllä monet kerrat on kuntopyörää yksin salilla polkenut sadevaatteet päällä ja kuunnellut musiikkia. Aina kun tuli olo, ettei jaksa tai halua niin muistutti itselleen näitä asioita niin sitten taas jaksoi ja voi sitä riemua kun pakottaa itsensä liikkumaan ja saa hyvän treenin!.
Paljon tsemppiä sulle jatkoon ja keep going! Kantsii koklaa jotain treenipäiväkirjaa, itsellä bloggerissa ja on kiva seurailla omii liikkumisia.