keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Confessions [prt deux]



Hei kaikki rakkaat!


Jälleen kirjoittelen tien päältä, tällä kertaa olen Tampereella. Huomenissa siirryn  jo takaisin Seinäjoelle, mutta on ollut mukavaa tutustua paikallisiin (vaikkakin työjuttujen kautta) mutta kuitenkin. Tampere voitti hetki sitten Iltalehden mukaan -mielestäni aika hienon- tittelin; "Paras kaupunki asua", enkä kyllä ihmettele. Paikalliset ovat olleet yllättävän leppoisia, kaikki tuntuvat huomaavan mun leveän murteen ja kysyvät mistä päin Pohjanmaata olen.

Mutta ei siitä sen enempää, piti vain pikaisesti kirjoitella tänne, että sain pikkuisen tunnustuksen Veeralta




Tämä tunnustus annetaan blogeille, joilla on alle 200 lukijaa. Tunnustuksen saa myös jakaa edelleen blogeille, joista pitää. Päätin tarkastella seuraamiani blogeja aika pikaisesti, koska kohta pitää hinkkautua suihkuun!

Laura-Idalle tietenkin ♥ !

Chiinalle koska hän jaksaa päivitellä niin usein ja kivoista aiheista. 

Ja viimeisenä, muttei vähäisimpänä; Janicalle, jonka blogiin tutustuin ihan hetki sitten, mutta pidän siitä jo nyt kovasti. 

En nyt enää jaksa laajentaa tätä postausta, katotaan paremmin viikonloppuna, jos silloin sais aikaiseksi kirjoittaa enemmän. Pakko kyllä antaa pieni teaser yhdestä aiheesta: ens kerralla puhutaankin Oulusta ja Oulun AMK:sta :)


 

1 kommentti:

  1. Kiitos mussukka! Et usko kuinka paljon piristi :)
    Tässä oma versioni http://paakkun.blogspot.com/2012/04/monenlaisia-tunnustuksia.html

    VastaaPoista

Anonyymi kommentoija, ilmoitathan nimimerkkisi!