sunnuntai 26. elokuuta 2012

Getting Over It




Eikö ookkin säälittävää, että musta ei oo kuulunut yli kuukauteen? Eikö ookkin säälittävää, mitä kaikkea paskaa oon suoltanu facen puolelle ja itkenyt ystävilleni mun elämästä? Eikö ookkin säälittävää, kun kaikki jotka tätä tällä hetkellä lukee, tietää tasan tarkkaan, että tämä kirjoitus on ihan jotain muuta kuin tuo edellinen?

Koska mun blogi kertoo musta ja mun elämästäni, niin eikö mun nyt kaikkien luonnon lakien mukaan pitäisi vuodattaa mun pahaa oloa tänne blogin puolelle, poistaa tuo edellinen postaus ja vetää ranteet auki? 

On se.. Niin vitun säälittävää. Mulla olis ollu vaikka kuinka paljon aikaa kirjoitella tänne, suoltaa kaikkea pahaa oloa ja hävetä silmäni päästä tuon edellisen kirjoituksen vuoksi. Nyt sitten sain otettua itseäni niskasta kiinni ja kirjoitan tätä.

Mä kuitenkin päätin toisin. Mulla oli tänä vuonna yks parhaimmista kesistä ikinä, eikä se fakta mihinkään muutu, vaikka muut jutut muuttuikin. Kesä sisälsi paljon rakkautta, naurua, matkustelua, ystäviä, menemisiä, tekemisiä. Ja eron. 

Kyllä mä tästä jo omalla tavallani oon päässyt yli. Ystävät ei usko mua kun sanon sen ääneen. Pari ekaa päivää olin kyllä ihan vitun herkillä, mut nyt kaikki tuntuu ihan samalta ku silloin alkavuodesta, kun olin viettänyt edeltävät neljä vuotta itsekseni. Hyvältä :)

Kaikki oli aluksi aivan mahtavaa, mut jossain vaiheessa se paska ryöpsähtää naamalle ja tietysti mun tuurilla se kävi jo kolme kuukautta myöhemmin. Säälittävää, oikeesti. Tääki juttu hävettää; meikä oikeesti löytää pitkän ajan jälkeen jonku ihan mielettömän mahtavan ihmisen ja sit vittu seurustelen sen kans oikeen kolme kuukautta WHAAAT?! Ei jumalauta mä oon tyhmä.

Mä en kuitenkaan halua poistaa tota edellistä (saatikka tätä teiniangst-postausta) minnekkään, koska tää  on kaikki osa mun elämää. Kyllä mä näitä juttuja haluan silti lukea joskus vanhana mummona, vaikka kuinka nyt vituttais.

Kauheen masentavaa tää mun teksti.. mut jotenki vaan tuntu siltä et tää piti kirjottaa tänne. Olis se nyt ollut ihan paskaa mun mielestä, jos olisin vaan painanut pehmoisella koko eron seuraavassa postauksessani ja kertonut ihan samaan malliin kaikkea yhdentekevää paskaa, mitä oon milloinkin tehnyt tai ostanut. 


Oli tää nyt sen verran iso juttu mulle, koko seurustelu siis, että se ansaitsee oman blogitekstinsä. Ja nyt se sitten sen sai.