sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Crystal White Snow





Hei kaikki ihanat bloggaaja! Täällä Pohjanmaalla sataa viimeinkin lunta! <3 

Oltiin koko perheen voimin tänään käymässä ostoksilla työpaikallani ja ns. näyttämässä porukoille paikkoja, kun isä & äiskä tuli käymään täälä Seinäjoella, joka uskokaa tai älkää, on todella harvinaista. Kun päästiin kaupasta ulos, satoi isoja pyöreitä lumihiutaleita taivaan täydeltä. Me siskon kanssa hihkaistiin molemmat yhteen ääneen "LUNTA" ja taputettiin vielä käsiäkin.

Oon tähän mennessä ollu sitä mieltä, että tästä joulusta voi tulla sittenkin vihreä, ettei meille asti mitään lunta saada. Toisaalta sillä ei olisi ollut mitään merkitystä, koska oon menossa siskon ja siskon miehen kanssa jouluksi Enontekiön suuntaan, jos vaan saan vapaata. Ollaan suunniteltu joulun ajaksi noin viiden päivä reissua Nunnaseen (siskon miehen vanhempien luo), joka on ihan oikeesti keskellä ei mitään. Lapissa sentään on jo lunta, joten ajattelin etten varmasti tuu missaamaan mitään (paitsi kinkun sulattajaisbileet tietty, nyyhkis).


Tuonne!
Mulla on muutenkin niin jouluinen fiilis, koska laitoin jouluvalojakin eilen illalla. Tänään löysin Honkkarista ihan mielettömän hienot ledi-valot keittiöön. Näin vastaavanlaiset jossain blogissa ja ihastuin niihin ihan mielettömästi. Kaupassa ei kovin kauaa tarvinnut miettiä ostanko ne vai en. Löysin myös kolme lasista "vanhan ajan" joulupalloa, joista yksi meni kotimatkalla rikki :c Hätä ei ollut onneksi tämän näköinen, sillä pallo on vielä pallon muotoinen ja nätti, kunhan pitää rikkoutuneen puolen ulospäin niin kukaan ei huomaa mitään.
 

Voiku noi ikkunan karmitkin olis valkoset :s

Ja yllättäen en löytänyt valkoisia / ruskeita nastoja..Nooooh..

Kaikkein oikeanpuolisin pallo on rikki :s
Nämä siis Tokmannilta 3e kpl.



Aluksi ajattelin, etten osta yhtään mitään jouluhärpäkettä, mutta nuo pallot oli vaan niin ihanat, etten voinu jättää niitä sinne kauppaan. Olis ihana ostaa noita lisää esimerkiksi olohuoneeseen, mutta katsotaan sitten vaikka myöhemmin.

Keittiössä on tällä hetkellä myös toiset ledivalot, jotka äiskä osti mulle joskus teinivuosina. Valo on ihanan sininen, mutta huomasin löytäessäni tuon, että osa valoista olivat palaneet. Päätin siksi laittaa vaan ihan  tuollaseen Pentikin vaaseen? vai mikä ihme tuo nyt on.. Tykkään jollain tapaa myös kaikesta "vanhantyylisestä" kun puhutaan joulukoristeista. Siksi pöydällä myös mun perinnekoristeina kaksi kynttilänjalkaa ja punaiset pöyätkynttilät.







Hyvä ystäväni MK kävi viime torstaina mun luona kyläilemässä ja toi mitä ihanimman tuliaisen! MK oli opiskeluihinsa liittyvässä tilanteessa saanut askarrella jyvätonttuja! Ihastuin niin paljon tuohon söpöyteen, joka komeilee nyt telkkaritasolla ja vahtaa takaisin kun minä vahtaan telkkarin ruutuun. Kuvassa näkyy myös toiset vanhemmat ledit, jotka laitoin telkkaritasolle kanssa. Kuvan keltaisuus vääristää aika paljon, koska noi ledit on myös kirkaat, ei kellertävät.



Hieman lähikuvaa meidän ballfeissistä ;D


Oon muutenki ollu tällä viikolla jotenki tosi aikaan saava, oon siivonnu paljo ja tiskitkin oon saanu tiskattua aina kun niitä on vähääkään keräytynyt. Tähän vaikuttaa varmaan myös se, että kerrankin olin viikonlopun Seinäjoella, enkä mennyt porukoille Jurvaan, niin kuin normaalisti. Tää oli tällänen pieni aasin silta siihen, kun sain vihdoin ja viimein hommattua mun "That's All Fucked" julisteelle kehykset. Lopputulos on tälläinen ja kovin tykkäsin aikaan saannnoksestani.


Taulu siirtyi myös vastakkaiselta seinältä tälle puolelle,
paljon parempi mun mielestä nyt.




Olin jokin aika sitten työkaverin luona Party Lite kutsuilla ja tilasimpa oikein jotain! Party Lite on todella kallis merkki ja mun mielestä valehtelematta kaupasta saa suurin piirtein vastaavan aina monta kymmentä euroa halvemmalla. Olin kuitenkin niinkin rohkea ja tilasin ensi kertaa ikinä jotain ko. firmasta. Tälläinen Luovuus-niminen pikkuinen tuikkusysteemi tarttui mukaan (25€ aika kallis :S).








Näin joulun tullen oon tuumaillu joulusiivojen tekoa, mutta jotenki tuntuu niin turhalta, koska en kuitenkaan oo täällä sitten "hoo-hetkellä". Toisaalta tekis mieli edes vähän laittaa kämppää siihen kuntoon, että joulun odotus edes tuntuu joltain. Sitten kun siskoni saa tehtyä mulle uudet verhot Ikeasta ostamastani kankaasta, voisin vaihtaa myös valkoisen maton uudestaan olohuoneeseen. Jättäisin myös tuon valkoisen Lack Apupöydän tuohon kanssa. Isommat tyynytkin saavat varmaankin uudet päälliset samasta verhokankaasta, joten ajattelin että kokonaan valkoinen olohuone (sohvaa lukuunottamatta) vois tuntua paljon jouluisemmalta. Olis kuitenki kova juttu jos vaikka kävis pesettämässä sen valkosen nukkamaton, koska se on aika >>eroottinen>> tällä hetkellä :D

Nooooh, eiköhän se tästä, viimeistään kun saan ne uudet verhot... Hei muuten! Hieman updatea mun pärstäkertoimesta, koska tajusin etten oo tänne laittanu henkilökuvia miljoonaan vuoteen! Seuraavaksi voisinkin vaihtaa tuonne Subin puolle ja katsoa BB Talk Shown. See you laters !



perjantai 18. marraskuuta 2011

Challenge


Sain haasteen Heidi Koon Villa Koski-blogista, ja vaikka olenkin jo tehnyt tämän joskus ennemmin, teen sen uudelleen. Elikkäs:

1. Aukaise neljäs tiedostokansio jossa säilytät kuviasi.

2. Aukaise kansion neljäs kuva ja julkaise se blogissasi.

3. "Selitä" kuva.

4. Haasta kolme muuta bloggaajaa





Tässäpä Taru-rastatukka jälleen vuonna 2008, jolloin rastat päässä toista tai kolmatta kertaa. Silloin kokeiltiin tehdä mulle etutukka, mutta kuitenki tarpeeksi pitkä, että saan sen sivuun, niinku normaalistikki. Arvatkaa tuliko koko otsiksesta ees suoraa? Ei tietenkää ku kysees oli kotiparturi, siskoni nimittäin. Muistan vaan et Sirpa nauraa räkätti mulle ihan kaksin kerroin, että "voi vittu tulipas vino" ja "näytäppäs sä piäneltä kiinalaaselta!". Tää kuva tais olla ainut kerta ku ees pidin tuota otsatukkaa noin. Olishan se voinu olla ihan kivaki, mutta suorana mieluummin kiitos!

En jaksa miettiä ketä haastaisin, koska oon jo tänään jakanu bloggaajille tunnustuksia. Ja sitä paitsi mua tupakittaa, että tehkööt ken haluaa.





Fractures



Jos olis ahkera ja kirjottas vielä toistamiseen tälle päivää. pitää laittaa vähä kuvia mitä kaikkea kirppareilta onkaan löytynyt! :) Ensin voisin vähän kertoa mitä oon täs viime päivinä puuhaillu.

Tämä päivä on menny vähä liianki letkeästi, koska oon saikulla. Joku ihmeen kuumehyökkäys möyrii mun kropassa, eikä lääkärikää päässy selvyyteen, että mikä on kyseessä. Eilen pikkuveli tuli käymään ja toi mulle kartsallisen tupakkaa just ku olin heränny päikkäreiltä. Oli selkä niin kummallisesti kipeenä, että päätin kokeilla kuumetta. Mittari näyttiki komeesti 37,68 astetta. Urhoollisesti jaksoin kuitenkin mennä hiustenvärjäysprosessin lävitse, kiitos siitä Juha :) ! Ennen suihkuun menoa kokeilin kuumetta uudelleen ja mittari oli pompahtanut 37,86 asteeseen. Sai sanoa että nyt on ihan virallisesti kuumetta. Seuraava yö meniki pyöriessä ja kääntyillessä. 

Heräsin siinä kuuden aikoihin aamusta ja kaivelin netistä työterveyden puhelinnumeroa. Ajanvaraus alkoi vasta puoltatoista tuntia myöhemmin, joten päätin vielä yrittää hetken aikaa nukkua. Loppujen lopuksi heräsin yhdeksän jälkeen ja soitin samantien lääkärin aikaa. Onneksi vielä löytyi vapaita aikoja. Lääkäri oli kyllä ihan mielettömän masentava persoona. Nytpä sitä sitten parannutaan kuumeesta koko viikonloppu. 

Tässä vaiheessa pitää muuten pyydellä anteeksi näitä kirjotusvirheitä, joita "saattaa" tipahdella tänne tekstiin vaikka ja mihinkä väliin. Mun näppiksestä on loppumas patterit tai sit toi vastaanotin ei ota kunnolla, kun tää jättää välillä kirjaimia pois, vaikka kuinka niitä painelis.

Eniveis, tänään oon sitte ihan muuten vaan kenaillu, kattonu jo yhden leffan ja voishan tuon uusimman Potterinkin toistamiseen dvd:ltä kattoa. Laurakin kävi kääntymässä ja piristi mun kipeilyä. Kiitos teestä <3 Oli todella huomaavaista :3

Nooh, mut ku olen kerran materialisti (ainakin jossain suhteessa), niin voisin tähän vähän listata mitä kaikkea löytyi viimeviikkoiselta Ikean reissulta, jonka tein kahden työkaverin kanssa samalla, kun oltiin Tampereella suorittamassa "pommikoetta" (= saa myydä ilotulitteita kaupassa). Löytyi jos jonkinlaista mukavaa ostettavaa ! Skipattiin näyttelykerros kokonaan ja mentiin suoraan itsepalvelukerrokseen, tai mikä lie nyt onkaa. Tälläistä mukavaa sieltä löytyi!


Kahden laisia kuppeja, korkeampia neljä kpl,
tähtikuvioisia 6 kpl. Korkeammat oli 1,50€ kpl,
tähtikuvioiset 2,95€/6kpl


Ihana punkkulasi myöskin 1,50€.
Näitä ostin vain yhden jostain syystä.

Herätestoksena tuollainen oikeasti pilarikynttilöille tarkoitettu alusta 1,95€.
Pilarikynttilöiden sijaan ostin tuollasia isompia tuikkukynttilöitä.

Sit menin ja ostin uutta kangasta rapiat 6,5 m :D Makso sellasen 40€
eikä mulla oo vielä mitään käryä mitä tuosta tekis. Uudet verhot ainaki ja tyynyjä.
Kyllä tuolle tarkotuksen vielä keksii :) Kiitos Lauralle tankona toimimisesta!


Näitten lisäksi ostin lisää haaukoita ja siskolle sellasen viiden euron valkoisen Lack apupöydän. Ihan mielelläni sen sille toin, koska saan sillä livulla siskolta sitten ompelupalvelut tuohon kankaaseen! Olis mukava esimerkiksi nää kaks isompaa tyynyä sohvalta laittaa tuolla kankaalla ihan uusiksi. Toisaalta tuota kangasta olis niin paljo, että siitä sais tehtyä kokonaan uuden alkoviverhon tämän nykyisen raidallisen tilalle. Toisaalta on niin in love tuohon raitaiseen, etten millään malttaisi sitä vaihtaa pois.

Ollaan käyty Lauran kanssa taas ahkeraan kirppuroteilla. Voi niitä löytöjä! Viimeisimmän käynnin jälkeen on löytynyt vaikka mitä helmiä! Niistä seuraavaksi.


Ihanan petroolin sinisiä tähtiä ja hopeisia sydämmiä! Aioin laittaa nämä yhden tilaamani
Party Lite systeemin sisälle, kunhan saan sen ensin :) Oliskohan nää maksanu 1,50€?


Taas lisääntyi purnukka perhe liesituulettimen päällä! Nyt sieltä löytyy
kolme pientä lasipuolloa a 0,50€ ja tuollanen pinkki purnukka myöskin.

Sokerina pohjalla tämä ihanuus! Ihan moitteettomassa kunnossa, 2€.
Sori toi kirkkoveneen kuva, siskon jotain terveisiä voisin kuvitella :D




Oon viimeaikoina muutenki panostanu kotiin ja kaikkeen ruoanlaittoon liittyvään. Toissapäivänä ostin uudne paistinpannun ja teflon pintaisen pikkuisen kattilan. Nytkun tän mun tämän hetkisen villityksen takia kiinnitän ruokaan muutenki enemmän huomiota, on mukava kun on kunnon vehkeet millä tehdä sitä. Eli kyllä , olen sortunut karppaamaan. Ostin jopa lihavan arkkivihollisen, PUNTARIN! Herrijee! :D

Nojuu, nyt pitää tehdä vielä muutama tärkeä puhelu ja sitten voisin paiskautua suihkuun.

Ps. Petrin keikka oli ihan fantastinen ja koko viikonloppu muutenki mun mielestä aivan mieletön. Ostin ylkkä hienon keikkapaidanki ja olinko vähä prökkevää sen kans! :)

Confessions



Aww jälleen kerran! Ihanaa että ihmiset jaksaa kahlailla tätä blogia, vaikken ole sitä juurikaan viimeaikoina päivitellyt. Nyt tuli kuitenkin erittäin hyvä sauma, koska olen saikkulilla ainakin tän viikonlopun määrittemättömän kuumeen takia. 



Laura ihana antoi minulle Lohariunelmia-blogissaan minulle näinkin suloisen tunnustuksen. Kiitos tästä! Tunnustuksen saaneena mun täytyy tietty laittaa tunnustus eteenpäin (ohjeissa oli kymmenelle blogille, mutta katsotaan löydänkö niin montaa) ja vastailla kymmeneen kysymykseen. Kysymykset tulevatkin tässä:

  1. Lempiväri: Kaikki pastellisävyt on ihania, lämmin ja kirkas pinkki, ja sit tietty musta. Sellasesta "trikoonharmaasta"kin pidän. Nyttemmin pastelleista sininen on ollut jotenkin in :)
  2. Lempieläin:Ehdottomasti kissa. En ikinä haluaisi edes koiraa, vaikka niistäkin kovasti tykkään. Kissat on vaan enemmän mun juttu. Pidän niiden itsenäisyydestä ja siitä, että niillä on kaksi täysin eri puolta. Toisaalta ne vaativat hellyyttä ja lämpöä, kun taas toisaalta ne ovat raakoja tappajia :)
  3. Lempinumero: Emmä tiä? Voiko olla lemppari numeroa? Kai joku mahdollisimman iso, jos vaikka tilipussia ajatellaan? :D
  4. Paras alkoholiton juoma: Tällä hetkellä Pepsi Max tai Cokiksen Zero. Mut Zombiemarja on kans aika hot.
  5. Facebook vai Twitter: Facebook ilman muuta, koska Twitterissä ei oo ketään...ja jos onkin niin en ainakaa osaa ketään sieltä ettiä. Voisin kuvitella käyttäväni Twitteriä enemmän jos siellä olis yhtä paljon porukkaa kuin esim. Facessa.
  6. Intohimosi: Kaikki mikä lihottaa ja on epäterveellistä.
  7. Lahjojen antaminen vai saaminen: Antaminen ehkä tietyllä tapaa enemmän, koska siitä jää käteen mun mielestä enemmän, varsinki jos on keksiny varsin hyvän lahjan ja saaja oikeasti tykkää :)
  8. Mieluinen muoto tai kuvio: Ööö, ympyrä? Koska se on pyöreä niinkuin minäki? Mut jos joku kuvio.. niin risti, jos se muodoksi tai kuvioksi lasketaan.
  9. Paras päivä viikossa: Perjantai-lauantai-sunnuntai. Mut vain jos ne on vapaita.
  10. Lempikukka: Kalla ja tulppaani (varsinki valkoiset tulppaanit)

And the awards goes to these wonderful blogs... *rumpujen pärinää*


Mealle ja hänen orvokeilleen
Talviketulle Sysimetsään
Paakulle ja hänen päiväkirjalleen
Tiinalle hänen blogiinsa

Nyt jos olen vielä ahkera tyttö, voisin ihan hyvin vielä bloggailla lisää, tehdä yhden haasteen ja ottaa vähän kuvia uusimmista kirpparilöydöistäni ja Ikea-rundista.

maanantai 7. marraskuuta 2011

Time Passes by Far Too Quickly









Nyt tulee vanha ja paska päivitys, joka olis pitäny tehä ajat sitte. Täs ny käsitellään sit kaikki mahtavuudet n. kuukauden takaa, koska oon ollu niin vanha ja haiseva homo, etten oo saanu itestäni irti tehä yhtää mitää tän blogin kans. Pitääs jaksaa mut ei poka..

No kumminki, tästä tulee tällänen lyhyt juttu vaan, koska mun pitää herätä huomenna siinä viiden maissa, et pääsen  ajoissa ihmisen näköisenä työmaalle jälleen kerran.


Synkkärikaakku!

Vähä hiano kaakku ja aiva itte tein! :)


Jeeeee, mulla oli synttärit yli kuukausi sitte! Oli poka kaakkua ja kaikkia! Sain kaikkia mukavaa synttärilahjaksi, kuten esim tuola taustalla  näkyvät Iittalan Teema-mukit, sit tuollasen vaasen ja paljon paljon muuta! Seuraavaksi vähä kuvia et mitä kaikkia sain.


Kiitos Mikolle jaa MK:lle! :)




Uudet tupakka-tossut!


Tän lisäksi sain autoon sisätilalämmittimen, puhelimelle autolaturin, Äiskältä sen itte tekemän elämän puun (joka vilahtaa myöhemmissä kuvissa), taulun koti-koti-talosta, äitin tekemiä tuftauksia, teetä, sit lasisen rasian (josta myöskin kuva myöhempänä) ja  hmmm... kaikkia muuta mukavaa :)
Sitten voiskin puhua jostain ihan muusta. Ostin telkkarin ja oon ihan lovena nyt siihen. Teen tätä blogimerkintääki itseasias sohvalta käsin, ku laitoin koneen kiinni telkkariin. Leffoja on aiva muikiaa kattoa kunnon telkkarista :)



Tuossa telkkaritasolla näkyy Äiskän tekemä Elämän Puu :)


Ja sitten vielä muihin juttuihin, part 2. Ihanaa kun saa polttaa kynttilöitä! Oon poltelttu niitä ihan mielettömän paljon nyt kun on pimentyny, enkä iltaisin käytä valoja oikeestaan ollenkaa. Ostin jopa parvekkeellekkin uusia lyhtyjä, mut paskaa sinänsä ku ei oo katossa koukkuja, joihin laittaa niitä roikkumaan (enkä kehtaa vaivata Samia tai Juhaa ko. asialla).






Tässä muuten yks synttärilahja, jota on kiva käyttää myös tuikku-kippona,
ettei vaan  jonain karkkikippona yms.


Olin tuossa pari päivää sitten Lauran kanssa kirpparilla ja löysin mm. käsikorun ja yllätys yllätys, uusia peltipurnukoita. Ullakolta löysin uuden Corn Flakes-tyylisen peltipurkin, joka toimittaa nyt pyykinpesujauhepurkin virkaa saniteettitiloissa (Hahaa, saimpas käytettyä tota sanaa!). Tän lisäksi löysin liesituulettimen päällä löytyvään kokoelmaani jälleen uuden jäsenen. Anteeksipyyntö kovin keltaisesta kuvasta, mutta iltaisin otetut kuvat nyt vain sattuvat olemaan tämmösiä. Tämä purkki löytyi myöskin kirpparikierrokselta :)



Elikkä toi sininen purnukka. Oli niiiiin kivan värinen!


Tuolainen kyltti, joka on mun mielestä niin osuva, 1€


Ihana Laura <3


Nyt pitää kuitenki joutua, kello on jo vaikka mitä ja suihkuunki pitäis jaksaa! Heispa!
ps. Ens lauantaina fairly intresting: Petriä kattoon Mietaalle ja mä ainaki vedän pussikalijaa :D