maanantai 30. toukokuuta 2011

Asennusta, Masennusta ja Uutisia

Hei kaikki karvapalleroiset!

Herättyäni koomasta päätin pävittää tätä puoliskaa blogeistani. Puhelin on soinut tänään ihan mielettömän paljon. Erään Andriodille saatavan applicationin mukaan tän pitäis tarkottaa sitä, että onnellisuusprosenttini on tänään noin 89% sadasta. Ei taida ihan pitää paikkaansa.

Töissä on paineita, yritän kovasti tehdä kaikkeni, mutta tunnun silti aina mokailevani jos jotakin. Tänäänkin olin niin poikki noin yhdeksän tunnin session jälkeen, että huh huh. Tämän lisäksi raha-asiat on aivan päin persettä. Palkkaa odotetaan kuin kuuta nousevaa, mutta sekin menee kaikki rästilaskuihin. Tietenkin posti syytää laskuja melkein joka päivä lisää... joka kerta kun avaan ulko-oven, pelottaa millaisia mörköjä postimies on tunkenut luukusta alas tällä kertaa. 

Kai tämä tästä, joskus?

Tämän lisäksi mulla oli hieman sanaharkkaa yhden ihmisen kanssa. Kaiken muun ressin lisäksi? Ei niin ihanaa... Toisaalta, pakko tuudittautua siihen ajatukseen, että kyllä aurinko paistaa vielä risukasaankin, vois mennä vielä huonomminki ja mitä niitä nyt sitten vielä oli. Takaraivossa kuitenkin jyskyttää tasan yks lause; "ojasta allikkoon".

Jos nyt kuitenkin siirtyisin niihin elämän iloisempiin juttuihin. Mulla on aivan ihana sisarukset! Oonhan mä muistanu kertoo tästä kaikille? Jos joku nyt ei sen kummemmin tiedä, mulla on maailman paras isosisko Sirpa ja maailman paras pikkuveli Juha. Viikonloppuna ehdin näkemään molempia, Juhaakin olin jopa pikkuisen kännikuskissa. 

Sirpa tuli tapansa mukaan naaluamaan ruokaa yks päivä :)

Sirpa taasen oli aivan uber ihana ja tuli mun työ kylälle sunnuntaina ja asennettiin mulle "yöpöytä" tuonne makkarin puolelle! Asennus ei menny ihan niinku aateltiin, mutta lopputulokseen oon tyytyväinen! :D Laurakin sattui olemaan siinä samaan aikaan kylällä. Kolmen naisen voimin saatiin yks perkeeleen hylly seinään ensinnäkin väärään kohtaan, ilmeisesti vielä vinoonkin (ei oikein ottanu selvää, oliko vatupassi vatupassis vai ei) ja kaiken lisäksi vielä väärin päin! :D







Mutta joka tapauksessa, lopputulos oli tärkein. Tykkäsimpäs kovasti. Nyt mulla on "yöpöytä" ja paikka tuolle yhdelle kukalle ja paikka omalle pikku kirjastolleni.  Paras juttu tässä koko hommassa on kuitenkin se, että saan laittaa puhelimen hyllyn päälle yöksi lataukseen. 



Joo sänky on petaamatta, mutta eiks se ookkin niin, ettei sitä ees sais heti herättyä pedata? Ja eipä tuo sekaisuus paljoa tuon mustavalkoraidallisen verhon takaa näy ;) Kirjatkin on lisääntyny tämän päivän aikana, kuin hain niitä lisää varastosta. Vielä pitäisi löytää mun Sormusten Herra-trilogia. Minnekköhän ihmeeseen oon senkin änkenyt muuton aikana?

Vitsi että muuten tykkään et toi lamppu sopii tohon niinku nakutettu! Jos vaan olis vielä musta sänky! Olis uber hottis sitte kyllä.. mutta.. tuo sänky on mulle niin rakas, etten ole sitä minnekkään vaihtamassa aikoihin. Sitä paitsi millä pätäkällä? 

Nyt kuitenkin tähän "Uutiset-osioon", joka komeilee myös tämän kertaisen blogimerkinnän otsikossa. Kävin tuossa pari päivää sitten eräässä liikkeessä kysymässä muutamaa juttua liikkeen omistajalta. Pakko antaa pieni teaser teille lukijoille! En kuitenkaan paljasta vielä mitään sen kummempaa, koska haluan pitää teitä vielä jännityksessä ;) Kannattaa kuitenkin aktiivisesti seurata mun blogia tällä viikolla, siitä voi nimittäin hyötyä mukavalla tavalla. Asiaaan palataan kuitenkin vielä myöhemmin tällä viikolla!


ps. Itsetehdyt taulutkin löysivät paikkansa (vilahtivat tuolla ylempänäkin ensimmäisessä kuvassa) !



pps. Oothan muistanut äänestää mun ja heidin kuvaa? Äänestämällä myös sulla on mahdollisuus voittaa uusi Samsung Galaxy S 2 (yli huippu puhelin btw)! Äänestä kuvaa tästä.

torstai 26. toukokuuta 2011

Itsetehty on aina uniikki

Hola palleroiset!

Taas on vierähtänyt tovi, kun viimeksi vuodatin tänne oman (tällä hetkellä surkean) elämäni tähtihetkiä. Eniveis, eilen töissä sain ihan kuningasidean! Määäään mä oon taitava! Siis oikeesti, miks kukaa ei ikinä taputa mua selkään tälläsis tilanteis sillee "Hyvä tyttö Taru!". Löysin ainakin yhden positiivisen puolen siitä, että on lehtipisteellä töissä. Tässäpä tuotokseni. Raamit Anttilan alesta, isoin 4,90e, keskikoko 2,99e ja pienin 2,45e. Kokoja en enää muista, mut who cares, antaa vähä osviittaa.





Blogger tilttaa jotain omaa paskaansa,
joten tässä linkki suurempaan kuvaan.



Hei mut minne laitan tää taulut?

Keittiöön, se on varma. Laura antoi hieman vinkkejä, mutta pitää vielä miettiä laitanko kaikkia seinään, vaiko vaan nojailemaan seinää vasten... Näyttivät kivoilta keittiön pöydälläkin :)


Ja kuvat tauluihin sponsored by tämä yyyyli ihana ranskalaisenglantilainen lehti, Be Street. Henkilökunta-alennuksen kanssa 4,95e. Halpa, koska lehti on muutenkin täynnä tälläsia kuvia. Mukana tuli myös iso juliste, jonka toinen puoli on samanlainen kuin kuvassa näkyvä kansi. Toisella puolella oli journalismin vapautta puollustavan liikkeen juliste, jossa oli todella vanha painokone ja teksti "Freedom of the Press is Guaranteed to Those Who Take Matters into Their Own Hands."  Tämän laitan makkarin puolelle, kun jaksan. Sori en jaksanu näpsäistä kuvaa julisteesta. 


Be Street-lehti <3 Vois ostaa tulevaisuudessakin!

Sitten siirrymme muihin asioihin. Tällä viikolla oon saanu muutaki aikaseks ku vaan noi taulut! Sisko ja siskon mies tuli liian kauan kestäneen ruikuttamiseni jälkeen vihdoin asennusapuun tuon Ikean vaijerin kanssa. Tää ei kuitenkaa taannu sitä, et kaikki menis niinku pitäis. Asennus oli aiva vammaasta, naurettiin kaikki aiva sakeena ja väiteltiin koko aika et kuinka asennetaan, mihin kohtaan, onko se nyt suoras, no ei oo, paina sitä vitun porakonetta, ei se oo tarpeeksi syvä, vittu mä inhoan betoniseiniä ym ym ym :D Mut saatiin sitte laitettua loppujen lopuksi vaijeri seinään kiinni. En oo vielä saanu mitään järkevää laitettua siihen, mutta tässäpä vähän kuvia ja pikkuisia ideoita, joita oon tähän keksinyt. Yllämainitsemastani lehdestä aioin etsiä lisää kuvia, ja liimailla vaikka kartongille, ja tuohon vaijerille roikkumaan.

Anteeksipyyntö kuvista, jotka ovat yyyli keltaisia myöhäisen kuvausajankohdan vuoksi (kuten kello kuvissä näyttääki).

En siltikää oo tyytyväinen! Mitä mä tälle teen!
Ideoita?

Ehkä sitten, kun saan Heidiltä vähän kuvajaisia
lisää, tää voi näyttää järkevältä.
Nyt oon vaan ripustanu siihen mitä sattuu.



Uuh, Marilyn Monroe!

Sitten puhutaan vähän ruuasta! Tein pari päivää sitten ihan taivaallista kotiruokaa, Minestronekeittoa! <3 Nam! Niiiiiiiin hyväää :) Aivan uber huippua! Kyllä meni nälkä ja sai syödä useampaan otteeseen! Miks kaikki aina morkkaa minestronekeittoa? Ja oi, kanakeittoakin vois joskus tehdä! Sekin on niiin hyvää. Mä oon ihan mestari kaikissa keitoissa, oikeesti! 


Käytin ekaa kertaa marinoimatonta kanaa. Aatelkaa, ekaa kertaa WTF! Mut tulevaisuudessa ostan varmaan aina vain sitä, oli jotenki niin paljon parempaa. Kiitos Heidille myöskin tästä oivalluksesta :D ! Hei kaikille ruuanlaitosta kiinnostuneille! Tässä linkki kanakeittoon ja tässä linkki erittäin helppoon ja halpaan piirakkaohjeeseen, jos yhtään löytyy kokin vikaa :) Molemmat omia reseptejäni.

Nyt meen kuitenkin savukkeelle ja sitten hyökkään meikkiblogin kimppuun. C u there :)

ps. Sori ku mainostan niin kauheesti, mut muistakaahan käydä äänestämässä mun ja Heidin kuvaa Samsungin sivuilla. Myös äänestäjien kesken arvotaan yks Samsun Galaxy S 2-puhelin, jonka itsekin toivon voittavani tuon kilpailun kautta. Jokainen ääni on tärkeä! Kiitos <3

perjantai 20. toukokuuta 2011

Hymyilyä

Hei kaikki palleroiset!

Samsungilla on menossa kilpailu kaikille bloggaajille, joihin minäkin itseni häpeillen luen. Samsungin nettisivuilla on sitten haaste, jossa voi voittaa Samsung Galaxy S2:n. Oi mikä puhelin! <3 Mullahan on jo tuo Samsung Galaxy S, mutta pitäisi vaan päivitellä sitä, niin toimisi paremmin. Tai sitten on käyttäjässä vikaa. 

Anyways, mun täytyy nyt kaivella mun kuva-arkistoa ja lätkästä tähän kuva, joka sopii jotenkin tähän haasteen teemaan; Mikä saa minut hymyilemään. Mun mielestä hymyily on jotenki ihan liian pliisu juttu mulle, vai mitä? Räkätys ja kunnon naurunremakka sopii mulle paljon paljon paremmin :D Ajattelin heti tätä tätä kuvasarjaa, joka on muutenki todella uusi, otettu ennen Viron reissua Heidin kanssa :)

Minut saa hymyilemään ystävät, jotka ovat samalla aaltopituudella kanssani.


Nää on niin mun favourite kuvia! Ja kun tuo nauru on
aitoa ja oikeeta! <3 Kiitos Heidi <3




Haasteen ohjeet kuuluvat näin:
  1. Ota itsestäsi teemaan sopiva kuva.
  2. Julkaise kuva blogissasi ja kerro kuvan yhteydessä lyhyesti, mikä saa sinut hymyilemään.
  3. Haasta mukaan kolme bloggaajaa.
  4. Mikäli haluat osallistua myös kilpailuun, jossa voi voittaa Samsungin uuden älypuhelimen, käy linkkaamassa haastepostauksesi osoite tänne: http://indiedays.com/showroom/samsung-galaxy/
  5. Liitä mukaan tämä teksti: Mikä saa sinut hymyilemään? Käy katsomassa bloggaajien kuvat ja osallistu äänestykseen, jossa palkintona uusi Samsung Galaxy II -puhelin: http://indiedays.com/showroom/samsung-galaxy/





Haastan mukaan seuraavat bloggaajat: Annukka, Chiina, ja Veera

maanantai 16. toukokuuta 2011

Ikea-ostokset ja yleistä tyytyväisyyttä.

Hola evribaadi!

Siitä onkin jo aikaa kun viimeks kerkesin päivitellä blogejani, mutta työmäärän piikkiin tuokin menee. Ikeasta selvittiin ja Suomikin voitti jääkiekon maailmanmestaruuden (vitun huippua). Pitkästä aikaa saa olla taas ylpeä suomalainen!

Ensiksi voisin kertoa tästä meidän Ikea-reissusta, joka oli oikeesti todella onnistunut. Lähdettiin perjantaina mun kämpiltä siinä kahdentoista aikoihin kohti Tamperetta. Reissu alkoi sinänsä taas todella hyvin, et oltiin ihan pihalla et minnekköhän päin tästä sitten mentääs oikeen. Laura ohjasti sitten mua ja Heidiä minne mennä, joka sinänsä oli aika läppä tilanne, koska mä asun Seinäjoella ja Heidi asui täällä jonku vuoden verran. Hehheh! :D

Matka meni tosi nopeesti keskustellen siis niin erilaisista asioista, ettei mitään rajaa. Naurettiin ja hölötettiin. Tampereen häämöttäessä alkoi navigaattorin ohjeet olla entistä epäselvempiä. Sokeasti kuitenki mentiin  laitteen antamien ohjeiden mukaan, kunnes löysimme itsemme lähes Tampereen keskustasta. Oltiin sillee "NÖYYYYY, EI KESKUSTAAN", ja kuten viimeksikin, eksyttiin. Tai noh, voiko sitä eksyä, kun kuitenkin päästiin perille?

Noin puoli tuntia navigaattorin sekoilun ja keskustassa pyörimisen jälkeen oltiin Ikean pihassa. Ihan huippu fiilis! <3 Oltiin aikataulussa ja kaikilla oli oikeesti yli hyvä fiilis. Let the shopping begin! Yläkerran mallihuoneosuus meni parissa tunnissa muistaakseni. Alakerta + muut pikkusäläosastot mentiin läpi suurinpiirtein samassa ajassa. 

Yhdessä kohtaa mulla meinas niin totaalisesti mennä hermot ettei mitään rajaa. Kuten tos edellisessäkin postauksessa kerroin, olin ihan tohkeissani ostamassa tuota 70e apupöytää. Löysin samanlaisen lyhyempänä ja vielä tarjouksessa 30e! Kusin hunajaa. Olin niin täpinässä, että otin vain kyseisen mallikappaleen (joka sattui olemaan punainen) tiedot ylös. Myöhemmin itsepalveluvarastolla petyin todella karvaasti, kun sain tietää, ettei tätä lyhyempää mallia edes ole valkoisena. Vitutuksen multihuipentuma oikeesti. Ei voi mitään, sitten otetaan se pidempi valkoisena ja pulitetaan siitä se vitun 70e niin kuin aluks meinasinki. Saatana.

Tämän lisäksi edellisessä postauksessa mainittu porrasjakkara (musta) oli loppunut. Vitutti sekin. EIKÄ SIINÄ VIELÄ KAIKKI! Tämän lisäksi meinasin alkaa parkumaan, kun haluamani tuolin hyllypaikka oli tyhjä. Heidi sattui tulemaan siinä vaiheessa katsomaan mun säätämistä ja se heti tajus et missä mennään. Onneksi rauhoituin Heidin ansiosta ja katoin tarkemmin hyllypaikkaa läpi. Löysimpäs tuolini! Tuli vaan heti sellanen olo et "Ei vittu voi olla totta, onko tääki ny loppu", ja oli jo muutenkin valmiiksi hermot niin kireellä, et teki mieli luovuttaa saman tien. Onneksi tuoleja vielä oli!

Anyways, rahnaa meni yht. 140e ja sain ostaa jopa pari extemporee-tuotettaki tuolla budjetilla! Lopputuloksia näkyypi sit tässä alapuolella pikselimössönä :) Pahoittelen että seassa myös puhelimella näpsityjä.

Hylly 10e Sängyn yläpuolella "yöpöydäksi"


Yövalona toimiva jalkalappu, 8e. Ostin isompana
kuin aluksi ajattelin. Alkuperäinen pöytämalli olis
ollu 4e. Mulla oli jopa lamppu itellä valmiina!

Tällanen "vaijeri", jonka laitan keittiöön kellon alapuolelle.
Tarkotus olis hakea tiimarista sitten pieniä pyykkipoikia, joilla ripustan
valokuvia sitten roikkumaan vaijeriin. 10e. (parempaa hahmotusta täällä.)
Uus musta apupöytä vei rahin paikan, 5e.
Sohvalla oleva kangas n.12e,
käyttökohde vielä tuntematon.
Sohvalla myös uus viltti, joka tulikin
ostettua valkoisena, n. 4e.

Ja uus rakkauteni, toi apupöytä 70e <3
Vanhempi naarmuuntunut musta apupöytä löysi paikkansa tuolta alta.
Oon tähän siis niiiin tyytyväinen <3 Niin ja sitten sylitaso
tietokoneelle 4e ("näkyy" koneen alla).


Sitten muihin asioihin. Keskiviikkona oltiin hieman Kaadoissa Ilonassa. Olihan sitten reissua kerrakseen. Maistelin Viron tuliaisia, ei niin hyvin seurauksin. Tsiisös sitä seuraavan päivän krapulaa!! Oon niin tottunu siihen, ettei tunnu missään, mut tää oli jotain sanoinkuvaamatonta. Oksensin taas ihan tarpeeksi, seuraavan vuosisadan kiintiön täyteen..huh huh. Kaadot oli muuten jees, oli hyvä fiilis, mut yli vähä porukkaa! Noita opiskelijabileitä on melkein liian usein! Väsähdin baarissakin niin kovasti, että oon välillä ottanu vähä lepiäki kuulemma :D

Torstaina otettiin myös pidennykset pois. Olivat sitten aika paskassa kunnossa. Tai noh, ainakin ne haivenet, mitä niistä oli jäljellä. Oli ihan huippua olla vaan omalla tukalla. En oo kyllä laittamassa pidennyksiä, saatikka rastoja päähän sitte miljoonaan vuoteen. Oon muutenki aika onnellinen, ettei mulla oo mitää oksetuskohtausta tätä mun tukkaa kohtaan, niinku viimeks oli. Olin todella tyytyväinen, kun sain juurikasvut värjättyä ja tukka oli hyväkuntoinen ja paksu :) Heidikin kovasti kehui ennen kuin Ikeaan lähdettiin perjantaina. Kiitos rakas, sä osaat aina piristää ihan mielettömästi! <3

Nyt kello alkaa näyttämään taas jo ihan liikaa, joten pakko vielä mennä ylimalkaisesti läpi kirjoitusvirheet ja kömpiä ukkupukkumaan :3

ps. Sami oli "todella innostunut" kun kerroin ostaneeni lisää asennettavaa sille :D

pps. Tukkapäivitys! Ja niille jotka nyt nussii pilkkua, oon ihan tarkotuksellaki ylimielisen näkönen tos kuvas, piti saada siihen jotain särmää, ettei tuu aina jotain ihme "smile, your on candid camera"-kuvia. Ja muutenki, tykkään tästä kuvasta! :)




perjantai 6. toukokuuta 2011

Ikea-katsaus

Heipparallaa kaikki palleroiset!

Tänään on ihan pakko tehdä tälläinen postaus Ikea-reissusta, joka (kaiken mennessä hyvin) on tulossa tuossa ensi viikon perjantaina. Ei saa vielä innostua liikaa, etten pety, koska asioilla on tapana myös järjestyä, mutta myös mennä ihan mutkalle. Heidin ja Lauran kanssa ollaan menossa, ihan huippu seuraakin vielä! <3

Tässä vielä koko keskustelu Facessa :D

Haha :D Näkyy vähä et oon innostunu? :D



Aneiveis, mä sit kattelin Ikean nettisivuja viimeyönä. Vähäkö löytyi kaikkea yli kivaa! Meinasin kualla koneelle! :D Budjetti on tiukka 200e, mutta mitä vähemmällä sen parempi. Jos alitan mun "must"-ostoksilla tuon 200e, voin jättää vähän varaa jollekki extemporee-ostoksille. Tältä näyttää mun ostoslistani!

Lamppu yöpöydälle 3,95e

Tai vaihtoehtoisesti tämä, mustana tai valkoisena 15,95e

15e. Heidi osti viime reissulla tän, se on kyllä NIIIN nätti
kukkapöytänäki et omg! Tää on "ei niin pakko ostaa"-listalla.

Tietokoneelle tommonen ylikuumenemisalusta/ sylitaso 3,95e
Harmitti kun en viimeksi ostanut! Must-listalla siis tälla kertaa.



Pienempi avohylly sängyn yläpuolelle 7,95e kpl. Näitä kaks kappaletta (yht. 15,95e)


Tai vaihtoehtoisesti tämä pidempi, 14,95e. Säästäis euron :D


Musta apupöytä 4,95e. Ostan uuden, koska entisessa
on pahoja naarmuja muuton jäljiltä. Muutenkin mun
mielestä järkevämpi ostaa kokonaan uus, kuin esim. 4,50e
maksava spray-maali.

Valkosenaki olis aika hottis! 4,95e myös.
Mä en kyl tiedä minkä tarkotuksen mä tälle keksisin..



Uus huopa sohvalle 3,95e. Valkoinen olis kivempi,
mut se varmaan likaantuu liian nopeesti, et musta varmaan parempi.


Uuh, mun lempparikangasta! Ostin tätä viimekski 4 metriä,
ja sain siitä alkovin eteen ison verhon. Nyt tarvitsen
tätä kangasta lisää, et saan rahin päällystetty uudestaan.
4,95e metri, tarvin kaks metriä, eli 10e koko läjä.




Kangasvaihtoehto nro. 2, 4,95e metri.


 Mitä muuten ootte mieltä, olisko paha ostaa alkovin eteen kokonaan uus kangas? Vois laittaa rahinkin uusiin raameihin tälla kankaalla. Kumpi on parempi?

Apupöytä, 69e

Ihastuin tuohon apupöytään Ikean nettisivuilla ihan täysin, et mittailin  heti perään et miten se mahtuis tohon yhteen paikkaan, johon se olis aivan UUBER hieno! Aika pitkä tuo kyllä on, mutta eipä haittaa. Melkein parempi!


Eli apupöytä tulis tohon.  Osa pöydästä menis sitten "makkarin" puolelle, josta sais sitten samalla yöpöydän apupöydän toisesta päästä. Olohuoneen puolelle jäävä pää olis sitten tarkoitettu tietokoneelle ja muutenkin vähän niinku työpöydäksi. Meinasin jo muuttaessa hommata ATK-pöydän, mut sitten pakastin vei atk-pöydän paikan, enkä voinutkaan ostaa mitä ajattelin. Tää olis melkeimpä parempi, koska yks pöytä täyttäis kahden huonekalun tarkoituksen. Jos ostan tämän, mun ei tarvi ostaa sängyn yläpuolelle hyllyjä ollenkaan. Mitä ootte mieltä? Tuleeko liian täyteen? Olis kyllä niiiiiin kätevä! Ja halpa! Oon nähny tän saman apupöydän myös sisustus ja sepustus -blogissa. Linkkiä juttuun tästä. Tutustukaa muutenkin tuohon blogiin, aivan mahtava!

Yhteensä kaikki listalla olevat olis 143,65e (poislukien valkoisen apupöydän, koska en sitä 98% todennäköisyydellä osta). Tällöin olis sitten vielä rahaa ostaa extemporeejuttujakin, jos haluaa. Halvimmillaan koko reissusta pääsisi noin 70e:llä, jolloin tuo 69e maksava apupöytä jäis kokonaan pois. Hm.....

No mut nyt pitää alkaa vähän meikkailemaan, pitää töihin extra-aikaisin :)

torstai 5. toukokuuta 2011

Ruokaisa kanasalaatti

Hahaa! Ensimmäinen ruoka-postaukseni! Wohou! 

Mietin aamusta, että mitähän järkevää tänään tekis ennen työmaalle marssimista. Katsoin jääkaappiin ja aika tyhjältä näytti. Kasviksia oli paljon, ja kanapaketti nökötti yksin jääkaapin vasemmassa nurkassa. Etsin jotain järkevää ruokaohjetta kotikokki.net:istä, mutta en löytänyt mieleistä. En halunnut tehdä taas kanapastaa, tai kanaa ja riisiä, joten päädyin ruokaisaan salaattiin. Jääkaapista löytyneistä aineksista tuli iso annos, mutta mitäpä tuosta, syön vielä illalla ja vaikka huomennakin samasta annoksesta. Hyvää tuli!

Tässä tallainen alustava ohje, jos joku halua kokeilla samaa kotona. Grammamäärät ym. on ihan viitteellisiä, mut hieman antavat kuitenkin osviittaa siitä, miten paljon tein tuota.


Tuota juustodippiä flänähti liikaa :D


400g Atrian hunajamarinoitua kanaa
200g Jäävuorisalaattia
½ Omenaa
1 prkl Ananasta
2 viipaletta täysjyvä leipää
1 Tomaatti
Runsaasti kurkkua
Viipale sinihomejuustoa
Lisäksi salaatinkastiketta oman maun mukaan.
(Lisäsin myös Pirkan juustodippiä (nam!))
Mausteita oman maun mukaan (esim. sitruunapippurirouhetta) 






Ensin paistoin kanat pannulla. En maustanut juuri ollenkaan, koska pidän kanan mausta sellaisenaan. Samalla kun kanat paistuivat, pilkoin jäävuorisalaatin ja otin suuren salaattikulhon. Paloittelin kurkun, tomaatin ja omenan pieniin paloihin ja lisäsin ne salaattikulhoon jäävuorisalaatin kaveriksi. Lisäsin kypsät kananpalat ja laitoin ananakset pannulle. Kun ananakset olivat valmiina, laitoin pannulle kaksi viipaletta täysjyväleipää, jotka oleilivat pannulla öljyn ja mausteiden kanssa jonkin aikaa. Halusin leivänpalojen olevan rapeita, joten laitoin ne vielä hetkeksi pannulta paahtimeen. Tämän jälkeen paloittelin ne pieniksi neliöiksi ja lisäsin salaattikulhoon kaikkien muiden eineisten kanssa. 

Lisäsin lautaselle vielä palan sinihomejuustoa, jota rakastan yli kaiken. Kaveriksi valkosipulisalaatinkastiketta ja pirkan juustodippiä. Lopputulos oli yyylii hyvää, vaikkei kuvan asettelu olekkaan mikään kovin nätti. Tätä teen vielä uudelleenkin :) Ja mitä tuossa laskeskelin, jos tekee yhtä paljon kuin minä, tässä on ainakin se kuusi annosta. Lisäksi laskin, että tän pitäis olla myös vähähiilihydraattinen annos. Eniten hiilihydraattia tuli leivänpaloista, mutta nehän voi sitten jättää pois, jos niin haluaa :) (n. 12g/annos)



tiistai 3. toukokuuta 2011

Mistä minä haaveilen

Sisustus ja Sepustus -blogissa oli tälläinen haaveilu-haaste, jonka blogin kirjoittaja Soile oli tehnyt. Tää oli jotenki tosi kiva aihe, varsinkin kun en jaksa useesti tällaisia haasteita vääntää. Homman nimi on kirjoittaa ylös viisi omaa haavettaan ja sitten oman mielen mukaan kertoa asiasta lisää. Aion olla tylsä ja etsiä kuvia netistä.

1. Työskentely unelma-ammatissani

Kuva täältä.

Suurin unelmani olis opiskella kirjoittamista ja varsinkin journalismia. Lehtihommista on jo jonkin verran työkokemustakin, ja kovasti silloin kehuja sain. Hain viime syksynä Helsinkiin Haaga Heliaan Journalistiikan ko:hin, mutta lukion papereilla en päässyt edes pääsykokeisiin. Oon kuitenki sitä mieltä, et oon vielä niin nuori, että voin ihan hyvin hakea vielä ensi syksynäkin, varsinkin kun voin hakea mun huipuilla tradenomi-papereilla. Jos joskus pääsisin kirjoittamaan työkseni, olisin aiva yyyyyyli onnellinen!

2. Lisää rahaa

Kuva täältä.

Typerä haave, mutta näin se on. En oo ikinä ollu "rahoissa" ihan oikeasti. Mulla ei oo koskaan ollut esim. käyttörahaa tilillä yli tuhattakaan euroa. Olis ihan outoa jos olis! Jotenki mulla on vaan niin paska säkä, et valmistumisenkin jälkeen elän tietyn tyylistä opiskelijaelämää, pienin tuloin ja aina jotenkuten kitkutellen. Raha on yks mun haaveista myös siks, että sillä voisin toteuttaa näitä pieniä unelmia, joita on esimerkiksi uusi nojatuoli tuohon nurkkaan ja taulu tv. Lisäksi toinen fakta: en oo koskaan saanu säästettyä viittäsataa euroa enempää niin, että ne olis säästössä "pahan päivän varalle". Käytännössä elän kädestä suuhun jatkuvasti. Viimeksikin kun sain rahaa säästöön, ostin jotain tarpeellista: polkumeisselin! Tästä tuli muuten mieleen: jännä juttu, mä en haaveile ollenkaan autosta! Polkupyörällä pärjää niin hyvin :)

3. Onnellinen parisuhde

Kuva täältä.
Tääkin on varmaan monen mielestä tosi typerä haave, mut aiva sama. Mut siis joo, haluaisin "isona" oikeasti onnellisen parisuhteen ja muutenkin löytää sellaisen huippu tyypin, jonka kanssa olis sitten koko loppuelämänsä. Onhan tässä ollut jos jonkin näköistä säätöä jos jonkin moisen hippiäisen kanssa, mutta ei kun ei. Jos jotain oon ystäviltä oppinut, niin parisuhteessa ei olla vain parisuhteen takia. Siinä ollaan täysillä mukana, eikä oteta ensimmäistä ehdokasta, joka eteen pomppii. Mulla on myös sellanen perstuntuma, et jos joskus löydän jonkun, jonka kanssa haluan lapsia, ni toiseen en enää vaihda. Jotenki kaikki nää menneet säädöt on ollu sillä periaatteella, et perseessä on ollu sellaset fiilikset, et "ei tää kauaa kestä" syystä tai toisesta. Nojoo, mut se siitä, siirrytään seuraavaan.

4. Hyvä elintaso

Mä en nyt löytänyt tähän mitään tarpeeksi kuvaavaa kuvaa, mutta selitämpäs tän paremmin, vaikka tätä on myös tosi hankala selittää. Mun hyvä elintaso merkkaa sitä, et suhteet läheisiin ihmisiin pysyis aktiivisina ja hyvinä, asuisin hienossa talossa, mulla olis käyttörahaa kivasti ja ns. kaikki materiaalinen olis kunnossa. En osaa selittää! Ehkä on parempi selittää kuinka en haluais elää..Ehkä tää vähän selittää tätä; eli saavutan haluamani hyvän elintason kun:
- ..en asu vuokralla, vaan omassa talossa
- ..taloni on oma maksama
- ..taloni on sisustettu aiva yyyyylitte hienoksi
- ..talo on uusi ja moderni ja kaikkee! :D
- ..kun maksan kaikki ihan itse
- ..kun olen hommannut kaikki ihan itse
- ..kun olen riippumaton muista ihmisistä, lähinnä taloudellisesti
-..kun asun siinä yyli hienos ja modernis talos ja teen kaikkee yli erikoosta ruokaa miehelle joka päivä! :D

Siis en mä osaa selittää! Ottakaa nyt tuostakin selvää.. mut siis mikään pennitön juoppo en haluais koskaan olla.

5. Maalaaminen / Valokuvaaminen


Kuva täältä.

Siis tääkin on oikeesti tosi typerä, koska voisin toteuttaa tänki haaveen koska vaan, jos ihan oikeesti ottaisin niskasta itteeni kiinni. Mä oon nitmittäin teininä, joskus 12-14 kesäisenä maalannu ihan hirveesti! Joko kotona itsekseni tai sitten jossain harrastepiirissä, ainakin kerran viikossa. Silloin mulla ei vielä ollut sellaista "silmää", jota  varmasti löytyis tällä hetkellä. 

Kuva täältä.

Sama juttu tuon valokuvaamisen kanssa.. Pelit ja vehkeet löytyy, mut tyydyn lähinnä kuvailemaan aina tosi pliisusti, enkä jaksa opetella oikeasti käyttämään tuota kameraa. Pitäis mennä jollekkin kurssille..mut mä tiän et siitäkään ei tulis mitään, koska työajat on niin epäsäännölliset. Olis aivan mieletön tunne ottaa esimerkiksi kuva mun papasta, jota rakastan yli kaiken, ja kehystää se, ja olla oikeasti tyytyväinen omaan kuvaustaitoon! ÄÄH !

Mä en ny jaksa haastaa tähän ketään! Kaikki, jotka tämän haluavat tehdä, niin tehköön :)

HHGT 2011